Koh Samui ja Koh Tao - hyvää ruokaa, sukellusta ja tanssityttöjä

Samui

Nyt pistän kerralla pakettiin nämä kaksi pientä Thaimaan paratiisisaarta. Itse välietapin eli Hat Yain jätän väliin, koska siellä ei oikeasti ollut mitään mainitsemisen arvoista. Yövyimme guesthousessa ja otimme aamusta minibussin satamaan, josta lähti katamaraaneja Samuille.

Koh Samui, eli Samuin saari on yksi näistä kolmesta pienestä saaresta Thaimaan itärannikolla mihin ihmiset saapuvat bilettämään ja sukeltamaan. Samui ja Phangan (se täysikuubileiden kreisibailauspaikka, uh hyh) ovat täynnä jokailtaisia juhlia, kun taas  rauhallisempi Tao on Thaimaan suosituin sukelluskohde. Päätimme tarkastaa tällä kertaa Samuin ja Taon. Thaimaan kohteet piti valita aika paljon sään suhteen, sillä länsirannikolla oli tähän aikaan monsuunisateet kun taas itäpuoli on aurinkoisempi. Silti sateita saatiin aina välillä, varsinkin Samuilla. Tao olikin sitten melkein koko ajan pelkkää aurinkoa.

Samuilta

Koh Samuin katukuvaa

Matkustimme Samuille nopealla ja mielenkinnottomalla katamaraanilla. Matka sujui jouhevasti ja ilman turhia päristelyitä. Samuilla majoituimme Lamai beachille, joka on kuulema näistä saaren rannoista se toiseksi vilkkain. Majapaikkamme sijaitsi melkein meren rannalla. Paikan hintataso yllätti, ruoka ja juoma oli kallista ja  aamupala ei kuulunut huoneen hintaan (Thaimaassa ei kuulunut kertaakaan koko reissun aikana) ja siitä saikin helposti pulittaa 200-250 bahtia (eli 4-6 euroa) per nuppi, riippuen tietysti söikö kunnollisen aamupalan kahveineen ja mehuineen vai hakiko joltain paikalliselta kupin riisikeittoa. Me teimme tuon ensimmäisen, sitä on jotenkin oppinut niin arvostamaan hyvää aamupalaa reissun aikana. Päivä tärkein ateria, vai miten se meni.

Lamai beach oli oikea turistirysä. Päivisin kävelylenkeillä oli nähtävyytenä vain rannat jumputusmusiikkeineen, itseään samoilla aurinkotuoleilla päivästä toiseen pavuiksi korventavat saksalaiset keski-ikäiset papat ja mammat, 2 yhden hinnalla -cocktailtarjoukset, irkkupubit ja krääsäkojut. Iltaisin oli laservaloja, tulishowta (jotka olivat kyllä aika hienoja silloin kuin esiintyjä oli oikeasti taitava) ja jumputusmusiikki jatkui aamusta iltaan. Illalla katujen varsille ilmestyi enemmän krääsänmyyjää, thaimaalaiset tytöt ja naiset houkuttelivat turisteja kilvan hierontaan ja ladyboyt mainostivat höyhenissä ja glitterissä omaa showtaan (tämä olisi ollut varmasti näkemisen arvoista, mutta meillä meni vähän hermot koko mestan syntiseen bilemeininkiin ja pysyttelimme aika paljon omissa oloissamme). Viihdyimme sen vajaan viikon, mutta se riitti, sen jälkeen tuntui että tämä on jo nähty. Skootterin vuokraamalla olisi tietysti päässyt pois pahimmasta höykytyksestä aidommille seuduille, mutta sadekelit vähän estivät skootteriretket.

Lähetän paperilyhdyn lentoon Samuin rannalta

Miksi? Eikä nämä ole edes reissun hulluimmat sähköjohtoviritykset, tämä on vaan ainut kuva mitä otetiin

Samuilla on rellestäjiä paljon. Vesiskoottereita, banaaniveneitä ynnä muuta koneellista pörinää

Sateinen Samui

Monelle tulee Thaimaasta puhuttaessa mieleen seksimatkailu, tanssitytöt, vaimojen osto ja prostituutio. Samui oli ensimmäinen varsinainen Thaimaan kohteemme, ja vaikka saari on paljon hitaammin kehittynyt ja rauhallisempi kuin esimerkiksi Phuket ja Pattaya, on tännekin jo ehtinyt nousta vieri viereen juomakojuja, joiden musiikki on illalla niin kovalla, että sydänkohtausriski on todellinen. Kojuissa punaiset valot vilkkuvat, vähiin vaatteisiin pukeutuvat thainaiset lirkuttelevat yhtä lailla miehille kuin naisille ja tanssivat tangoilla. Pee käveli yksin katua yksi ilta (sanottakoon että ostamaan minulle lahjaksi himoitsemaani rannekorua, hih) niin joukko thaityttöjä tuli puristelemaan hauiksesta ja kikattelemaan. Tarjontaa on, joten varmasti myös kysyntää on. Hieman ristiriitaisin fiiliksin katselin. Tässä paikassa hieman hävetti olla länsimaalainen turisti. Tämäkö on oikeasti kaikki mitä me lomalta halutaan? Paistua kahvipavun ruskeaksi auringossa halpoja cocktaileja juoden, syödä purilaisia ja pitsaa koko loma, ostaa krääsää krääsän perään, katsella vähäpukeisia tanssityttöjä? Olisin ymmärtänyt paremmin jos asiakaskunta olisi ollut 20+ nuorta miestä, mutta täällä oli todella paljon lapsiperheitäkin. 

Siinä missä monessa osassa Indonesiaa, varsinkin Jaavalla, olimme monesti jatkuvasti ainoita länsimaalaisia niin kylissä, kaupungeissa, kuin busseissa (koska matkustamme onneksi pahimman sesongin ulkopuolella), olemme Thaimaassa olleet ihan stereotyyppisen tyypillisiä reppureissaajia. Tämä on selkeästi suositumpi kohde, tai sitten olemme vaan onnistuneet valitsemaan kaikki välietappimme juuri samalla periaatteella kuin kaikki muutkin backpackerit. Indonesiassa tunsi monesti itsensä ainutlaatuiseksi (??) sillä sellaista kohtelua sai jatkuvasti paikallisilta - pienet lapset tuijottivat, kikattelivat, vilkuttivat ja huusivat heippoja, pyykkinaiset hymyilivät ja vilkuttivat skootterilla ohi ajaessa. Kaikki ovat aina sanoneet, että thaimaalaiset ovat iloista ja ystävällistä kansaa, mutta kokemuksen perusteella kyllä Indonesia vei voiton. Thaimaassakin on kohdattu kahdenlaista väkeä, pahimpien turistipaikkojen masentuneet ja töykeät tarjoilijat ja katsekontaktia välttelevät paikalliset sekä sitten vähän syrjempien seutujen ja maaseudun (varsinkin Pohjois-Thaimaan) iloisemmat ja ystävälliset aidot ihmiset. Silti jos pitäisi tämän reissukokeuksen perusteella iloisin kansa valita, niin indonesialaiset voittavat tämän taiston 6-0. Täytynee vielä sanoa, että nähtyäni millaisen tarjonnan länsimaisten seksituristien kysyntä ja raha on esimerkiksi Samuilla luonut, en yhtään ihmettele että monet thaimaalaiset (varsinkin naiset) ovat vihaisia ja masentuneita. Välillä noita rilluttelijoita katsoessa on hävennyt olla länsimaalainen. Lukija, jos tänne reissaat (tai tietysti minne tahansa), mieti kahdesti millaisen vaikutuksen haluat paikallisten elämään tehdä ja millaisen mainoksen meistä länsimaalaisista jättää. Turismi on paikallisille tärkeää mutta sitä voi tukea myös vähän fiksummin. Täällä on hyvää ruokaa, viehättäviä pikkukyliä, luonnonkauniita vuoristokohteita, metsää, merta, käsitöitä. Merenrannalla saa mahtavia mereneläviä suoraan grillistä ja paikalliset ovat perusasetukseltaan ystävällisiä, jos ei omalla örvellyksellään pilaa kaikkea.

Samuilla saimme kyllä aivan tajuttoman hyviä thaisalaatteja (papaijasalaatit, mangosalaatit ja erilaiset chiliset lihasalaatit, joissa ei salaattia ole mutta lihaa ja chiliä senkin edestä), mahtavia keittoja (lemppari Tom Yum) ja aivan loistavia curreja jotka maistuivat niin lounaaksi kuin päivälliseksikin. Samuilla satoi paljon, joten istuimme usein lounaalla rantaravintolassa sateensuojassa hyvistä ruuista nauttien ja merta katsellen.

Petellä eessä grillattua snapperia ja mulla takana höyrytettyä limekastikkeen kera

Täydellinen Tom Yum katkaravuilla, herkkua

Eessä paras ankkacurry koskaan

Tao 

Vietimme Samuille viitisen päivää, jonka jälkeen olimme kypsiä jatkamaan rauhallisemmalle Taolle. Lauttamatka sujui kommelluksitta nopealla ilmastoidulla katamaraanilla. 

Taolla taas viihdyimme helposti parisen viikkoa. Vaikka tämäkin saari on selkeästi länsimaalaisten turistien miellyttämiseksi muokattu, loistaa esimerkiksi seksiturismi poissaolollaan katukuvassa. Tao on tosiaankin sukelluspaikka - täällä myönnetään vuosittain toiseksi eniten sukellussertifikaatteja maailmassa (ykkönen taitaa olla Cairns Australiassa). Täällä jokainen kahvila ja ravintola on täynnä kolmekymppisiä laite- tai vapaasukeltajia (= ilman happea sukeltaminen, jaiks miten pelottava ajatus!). Päivisin on rauhallista kun kaikki ovat sukeltamassa, iltaisin ravintolat täyttyvät. Silti täällä on rauhallista verrattuna Samuihin, täällä chillataan, kuunnellaan rauhallista musiikkia, katsellaan rantaravintolan tyynyillä retkottaen kaunista auringonlaskua. Juuri kukaan ei juo liikaa sillä aamulla on tarkoitus lähteä aikaisin taas sukeltamaan, eikä krapula ja laitesukellus sovi yhteen. Aitoa Thaimaata ei Taollakaan tapaa, mutta meininki oli paljon enemmän meidän mieleen. Tänne eivät parikymppiset bilettäjät juurikaan eksy. Ja anteeksi ikärasismi, nuorisopaikat eivät vaan enää ole meidän makuun, ollaan tultu vanhoiksi ja kärttyisiksi, tarvitaan hyvät yöunet ja sitä rataa. Aika aikaa kutakin.

Mainio snorklauspaikka Taolla

Vietimme ensimmäiset yöt Montalayn resortissa saaren itäpuolella. Paikka oli rauhallinen, snorklaus oli hyvää ja mahdollista myös laskuveden aikaan, kun tiesi mistä tulla rantaan eikä raapinut itseään koralleihin. Täällä vietimme myös juhannuksen rannalla istuen, paikallista armeijarommia maistellen ja suomalaista järveä ja saunaa kaivaten. Montalay oli sinänsä aika vaikeasti tavoitettavissa, resortilla oli lähes oma yksityinen rantansa (Tanote Bay), ja paikalle pääsee joko taksiveneellä tai nelivedolla, sillä Tao on hyvin mäkinen saari ja tiet ovat jyrkkiä ja aivan järkyttävässä kunnossa suureksi osaksi. Kun siirryimme resortista pois ns. bacpacker-puolelle (länsipuoli, rannan nimi Mae Haad), piti meidän istua rinkkoinemme kolmen muun ihmisen kanssa nelivedon takalavalla. Mäet olivat niin jyrkkiä että puristin sormet valkoisena penkistä kun muualta ei voinut pitää kiinni ja toivoin etten horjahda ja tuuppaa reunimmaisena istuvaa Petroskoita kyydistä.

Montalayn ranta, mukava snorklata

Mae Haad oli mukava pieni keskittymä saaren toisella puolella. Laivalaituri ja satama sijaitsevat täällä, joten varsinaista uimarantaa ei ole. Kuitenkin Sairee beachille kävelee vain sen 15 minuuttia, joten sijainti oli hyvä. Huoneemme sijaitsi aivan ylimmässä kerroksessa, ja tietysti meillä oli ainoastaan tuuletin. Rakennuksen seinään paistoi ilta-aurinko, mikä takasi sen että pitkällä rakennuksen kaksi seinää kattavalla parvekkeella oli mahtava nauttia ilta-auringosta ja katsella auringonlaskua milloin se pilvien takaa näkyi, mutta iltapäiväauringon vuoksi huoneemme oli myös öisin tappokuuma. Olen varmasti nukkunut kuumuuden puolesta kaikein huonoiten täällä koko reissun aikana.

Taon satamaa iltahämärässä. Kalastusveneitä ja sukellusliikkeiden veneitä

Teimme pari skootteriretkeäkin lähirannoille mm. snorklaamaan ja uimaan. Pedro ajeli ja minä istuin takana puristaen penkkiä jälleen rystyset valkeana ja hikikarpalot otsalla helmeillen. Täällä ei kannata heikkopäisen saatika kokemattoman kuskin lähteä ajelemaan kylän päällystettyjen katujen ulkopuolelle. Mäet olivat niin pitkiä ja jyrkkiä, että muutamaan otteeseen minut piti laittaa kävelemään kun Pee hurjasteli yksin joko ylä- tai alamäkeen.

Keinumassa. Näitä oli ranta täynnä, kuten myös riippumattoja

Auringonlasku ei näy koska sadepilvet edessä. Mutta ei haittaa, upealta näyttää näinkin

Vaihdoimme majapaikkaa vielä kerran sille kaikkein suosituimmalle Sairee beachille. Täällä olivat ne ihanat merenrantaravintolat ja sukellusfirmat, jotka kilpailevat asiakkaista kohtuuhintaisilla tarjouksilla ja sukelluspaketeilla. Otimme itsellemme vielä viikoksi hauskan kivisellä yksityisrannalla varustetun mökkikylän mökin. Mökki oli hauska ja tunnelmallinen, näköalat olivat upeat. Ainoa mikä puuttui oli riippumatto, olisi tosiaankin pitänyt kantaa omaa mukana. Madventures tätä suositteli kokemuksen syvällä rintaäänellä, mutta me ollaan jahkailtu sitä jo alusta asti ja jahkaillaan varmaan reissun loppuun asti. No niin, ensi kerralla sitten.

Hauska mökkimme Taolla

Taon mökin kivinen ranta ei sovi uimiseen korallien takia, mutta kastautua voi yöllä ja illalla jos tahtoopi

Auringonlasku mökin kuistilta

Sairee beach oli rantana hieman hankala uimisen suhteen. Laskuveden aikaan vesi laski niin alas, että vaikka rannan hiekkapohjaa riitti aika pitkälle ennen kuin korallit alkoivat, oli siinä alimmillaan vettä vain puolisääreen. Uiminen oli siis päivän kuumimpaan aikaan mahdotonta, moni meni makaamaan selälleen rantaveteen. Onko pöllömpää näkyä! Ilta- ja yöuinti taas onnistui varsin hyvin, kun vesi nousi tarpeeksi.

Hyvin perinteinen rantaravintola Saireella

Jälleen hyvin perinteinen Saireen rantaravintola. Thaimaassa on hyvin epäkohteliasta näyttää jalkoja ja niitä pidetään likaisina. Huomatkaa kuinka herra välittää tästä ja nostaa jalat ruokapöydälle

Saireella otimme myös neljän sukelluksen sukelluspaketin (vähän niinku synttärilahjaksi minulle) suomalaisen Koh Tao Diversien kanssa. Teimme sukellukset kahtena päivänä, kaksi sukellusta kerralla. Ensimmäisenä päivänä minulla oli vaikeuksia painojen kanssa, sillä märkäpuku oli niin paljon paksumpi kuin Perhentianilla, että se kellutti liiankin hyvin. Jos Perhentianilla pärjäsin 3-4 painon kanssa (en muista olivatko 0.8 vai 1 kg -painoja), niin täällä painomäärä piti nostaa seitsemään ennen kuin pystyin hallitsemaan omaa kelluntaani ja nauttimaan sukelluksesta. Ensimmäinen ja melkein myös toinen sukellus meni ihan räpeltäessä, plus että ekalla kerralla maski vuoti aivan tajuttomasti. Toinen sukellus oli parempi kun lisäsin painoja ja vaihdoin maskin, mutta kakkospäivän sukelluksista sain silti enemmän irti.

Sukelluskohteinamme oli The Twins, White Rock, Mango Bay ja The Lighthouse, jossa toiseksi viimeinen oli vähän liiankin tapahtumaköyhä mutta meille aloittelijoille helppo ja rento mukava perussukellus missä ei tarvinnut niin paljon keskittyä tekniikkaan vaan saattoi vaan rentoutua ja katsella ympäriinsä. The Lighthouse oli upea paikka, mutta näkyvyys oli huono. Tämä ei kuitenkaan missään nimessä pilannut sukellusta, vaan teki siitä jännittävämmän. Uimme korallien ja kivimuodostelmien välissä ja huonompi näkyvyys teki reitistä jännittävän labyrintin. Näimme aivan uudenlaisia koralleja, ja siinä missä minä aina tuijotan mikromaailmaa, Pee geologina nauttii pohjan kivimuodostelmista. Molempien makuun riitti täällä pällisteltävää. Nautin tästä sukelluksesta kaikkein eniten, sillä painotuskin oli nyt kunnossa ja maski piti hyvin.

Toisen sukelluksen aikana, olisiko ollut White Rockilla, lähes törmäsimme tricker fishiin. Kyseessä on siis noin about 30-senttinen kala, joka on saanut hyvin pahan maineen aggressiivisuutensa vuoksi. Hampaat eivät ole terävät, ne ovat enemmänkin taltat kuin hevosen etuhampaat ja kala puree lujaa, esimerkiksi sukellusoppaamme räpylät ovat täynnä puremanjälkiä. Triggerit ovat niin reviiritietoisia, että sukeltajat kiertävät ne mieluummin kaukaa. Ongelma on vaan siinä että kerran hermostuttuaan trigger fish ei helpolla anna periksi ja ui pois vaan jatkaa hyökkäilyä. Ne eivät yleensä suoraan pure ihmistä esimerkiksi jalkaan tai käteen, mutta sormet on syytä pitää turvassa. Lisäksi aggressiivinen hyökkäilevä kala saattaa hermostuttaa aloittelevan sukeltajan, jolloin syvällä suuressa paineessa hengitys kiihtyy ja hiilidioksidimyrkytyksen riski kasvaa. Sukeltaja saattaa myös panikoidessaan ampaista pintaan, joka on myös näissä meidän aloittelijoiden matalammissa syvyyksissä (maksimi 18 metriä tuon päivän sukelluksessa) ehdoton NO NO sukeltajataudin välttämiseksi.

Ja ai niin, Pedro mukkasi sukeltaessa johonkin koralliin ja raapaisi pikkurillinsä. Koralleista saadut haavat tulehtuvat helposti ja tälläkin kertaa sormelle kävi kuten Madventuresin Tunnan sladdille - mustaksihan se meni ja vielä täyteen kuhmuraa ja turposi. Bangkokissa saimme viimein sellaiset lääkerasvat että sormi rupesi paranemaan, mutta kauan se kesti.

Tiukka etukeno, vene keinuu ja täysi happisäiliö painaa kun synti

Mango Bay, rento ja matala sukelluspaikka. Pojat näki ehkä jopa pari pientä haita, itsehän en hoksannut katsoa

Yksi sukelluskohde The Twins sijaitsee tuolla vasemmanpuoleisen saaren takana

Jossain vaiheessa Taoonkin väsyi, sillä kaikki niin tavattoman länsimaista. Monet sukeltajat ovat myös niin pro (joko oikeasti tai vain omasta mielestään) että ei jaksanut enää kuunnella leuhkoja juttuja ja heidän omaa jargoniaan. Halusimme nähdä hieman aidompaa Thaimaata. Siksi pari viikkoa paratiisissa riitti, sanoimme heipat reissumme viimeiselle rantakohteelle ja otimme ensin lautan maihin ja sitten yöjunan Bangkokiin.

Joku matkalainen kirjoitti hiekkaan Koh Tao. Sitten aurinko laski

Georgetown Penang ja juna Thaimaan puolelle

Perhentianeilta minibussi kuljetti meidät Georgetowniin, Penangin saarelle. Saari sijaitsee Malesian länsirannikolla, kun taas Perhentianin saaret ovat itäpuolella. Malesian niemimaa on kuitenkin aika kapea eikä matka kestänyt kun muutaman tunnin.

Georgetowniin meidät houkutteli oikeastaan kaksi asiaa. Ensinnäkin kaupungin historia on värikäs ja kaupunki (varsinki vanha puoli värikkäine vanhoine julkisivuineen) on päässyt UNESCOn maailmanperintölistaan. Toinen mainittava asia Georgetownista on että tämä on yksi kaakkoisaasian kulinaristisista keskuksista. Malesialaista ruokaa löytyy, mutta täällä varsinkin intialais- ja kiinalaiskorttelit vetävät hyvän ruuan ystäviä ympäri maailman. Anthony Bourdainkin on käynyt hehkuttamassa mm. paikallista laksaa. Poiketen muualla tarjotuista kookosmaitoisista perinteisimmistä laksa-keitoista, Penangin versio on hapan, kookosmaidoton, äkkiseltään yksinkertaisen oloinen kulho kasviksia ja hapatetulta kalalta maistuvaa lientä.  Myönnän, ei paras mainospuhe, mutta usko pois - annos maksoi kenties euron ja oli yksi parhaista ruuista mitä olen tällä reissulla syönyt, ehdottomasti top-5 -listalla, jos sellaisen joskus kasaan. Kuten niin moni muukin ruoka täällä, ruuan juju ja salaisuus on pitkään haudutetussa liemessä ja parhaista raaka-aineista rakkaudella valmistetuissa kastikkeissa - proteiinit tai nuudelit tai riisi tai kasvikset ovat sitten siinä mukana täyttämässä mahaa.

Oikealla vanhoja suojeltuja julkisivuja

Meidän majatalo sijaitsi aivan Chinatownin ja Little Indian rajamailla - eli siellä missä katukeittiöt kukoistavat. Penangista ja Georgetownista voisi sanoa vaikka mitä kivaa, mutta täällä ruoka vaan nyt tuntui olevan se juttu. En ole missään syönyt niin hyvää intialaista kana-masalaa tai samosaa - jälkimmäiseen kehittyi addiktio ja Pee naureskeli kun en saanut noita rapeakuorisia, kuumia, mehukkaita intialaisia kanapiiraita mielestäni.

Vietimme Georgetownissa muutaman päivän ja tuona aikana ei kyllä ehtinyt nälkä tulla kertaakaan, maha venyi katuruokakojujen äärellä ja pienissä ravintoloissa. Myös majapaikkamme aamupala oli koko reissun paras - erilaisia hyvissä sooseissa paistettuja noodeleita, roti canaita currykastikkeineen (siis paistettua lettuleipää), paahtoleipää, vesimelonia ja tuhtia kahvia. Tuntuu aina niin hyvältä kun majoitus sisältää aamupalan, lähtee päivä hyvin käyntiin.

Perinteinen katuruokakoju

Tästä sai valita tikkuja ja rouva kypsensi ne minulle kiehuvassa vedessä. Tarjolla oli kahdeksaa erilaista soosia mihin tikkuja saattoi dipata. Otin mm. pekoniin käärittyjä pieniä itujen näköisiä sieniä. Hyvää oli, soosit varsinkin. Ihastuin tähän ideaan, pienellä rahalla saa mahansa täyteen ja samalla tulee maisteltua montaa erilaista vaihtoehtoa

Kuivattua mustekalaa tarjolla

Kävimme me myös legendaariseksi muodostuneessa Hong Kong Barissa, joka on ollut jo vuosikymmeniä varsinkin australialaisten sotilaiden koti kaukana kotoa. Paikka paloi jossain vaiheessa ja ikävä kyllä myös vuosikymmeniä vanhat vieraskirjat sen mukana. Mutta perinne aloitettiin uudelleen ja mekin rustasimme nimemme vieraskirjaan. Olutta särpiessä oli kiva selailla ja katsella kuinka paljon maamiehiä oli paikkaan eksynyt. Ehkä joka neljännellä sivulla oli terveisiä Suomesta.

Hong Kong Bar

Hong Kong Barin vieraskirjasta löydettyä : "So good bar!!! We are from Russia! Russia the best country!"  Ja sen alla "AND I AM FROM FINLAND"

Tämä rakennus on värimaailmaltaan aivan tavattoman kaunis. Myös itse maalaus on taitavasti tehty. Georgetown on kuuluisa myös katutaiteestaan

Hommattuamme Thaimaan viisumit suurlähetystöstä otimme lautan mantereen puolelle ja ostimme liput junaan Butterworthin asemalta. Junamatka Thaimaan puolelle Hat Yain kaupunkiin kestää kuutisen tuntia. Oikeastaan junalipun pystyi ostamaan vain Thaimaan rajalle asti. Rajalla tehdään noin tunnin pysähdys asemalle jolloin on syytä käydä rajavelvollisuudet läp ja ostaa uusi junalippu perille asti. Jokaisella asemalla myydään kaikenlaista syötävää kuten paistettuja lihatikkuja, valmiiksi pakattuja ruoka-annoksia, mangoa ja muuta hedelmää ja kahvia ja virvoitusjuomia. Me olimme kuitenkin ottaneet junassa valmiin aterian, joka valmistettiin meille kun jonotimme tullissa. Ruoka odotti pöydässä, ja vaikka se oli ehkä vähän sellainen tylsän länkkärin helppo valinta mennä siitä mistä aita on matalin (ja maksaa siitä enemmän), oli pitkän matkapäivän ja tullirumban päätteeksi mahtava tulla valmiiseen pöytää. Annos oli iso ja sisälsi vapaavalintaisen ruuan (minä otin kanaa ja cashew-pähkinöitä, helppo valinta ja maukasta oli), riisin ja friteerattuja kanapaloja, kahvit, mehut ja banaanit. Lisäksi meille ojennettiin yksi valtava Leo-olut per naama. Ruokaa oli enemmän kuin tarpeeksi. Tehtiin myös ensikosketus Thaimaan chilikulttuuriin - ruuan kanssa tuli pieni muovipussi chiliöljyä, jota ei tarvinnut kun muutama pisara antamaan makua. Jatkossa kerron hieman enemmän Thaimaan maustetasosta, se on ollut meinaan selkeästi reissun kovin. Huh, muistelemme molemmat vieläkin kauhulla Chiang Maissa vietettyjä tuskanhikistä öitä ja vatsanväänteitä.... 

Junamatka sujui siis mukavasti, matkustimme kakkosluokassa joka tarkoittaa että on siistiä mutta konstailematonta, vessa on hyvin perinteinen junanvessa, mutta ainakin junassa on vapaus liikkua ja pitää vessataukoja miten tahtoo, toisin kuin minibussilla matkustaessa. Lisäksi meno on kolinastaan huolimatta tasaisempaa kun pomppuisilla ja mutkaisilla vuoristoteillä. Ja maisemia on mukava katsella, maaseutu on vehreää ja kaunista ja pienet kaupungit mielenkiintoisia. Juna oli perillä illalla Hat Yaissa, jossa vietimme päivän ennen kun suuntasimme kohti Koh Samuin 

saarta. 

Rinkka selkään laittaessa tukka on aina tiellä. Se näköjään naurattaa