Kevät ja muita juttuja

Ihana kattokruunu Claremontin hotellilla

Nyt on asuskeltu Perthissä jo pian viisi kuukautta. Täytyy myöntää, ettei kaksi talvea peräkkäin ole ollut mitenkään maailman paras asia - myönnettäkööt tosin, että Perthin talvi on ollut sellaista +16-18 astetta päivisin, kymmenkunta vähemmän öisin, paljon sadetta ja tuulta. Untuvapeitto (Ikeasta!) ja lämpöpuhallin on pelastanut koti-illat ja -yöt, sillä täällä kämppiin vetää ovista ja ikkunoista kosteutta ja kylmää. Nyt lämpötila kohoaa päivisin päälle kahdenkymmenen ja sateita tulee enää harvakseltaan.

King Parkissa alkaa ensimmäinen syyskuuta villikukkakuukausi, joka pitää sisällään kaikenlaista toimintaa. Sunnuntaisin puisto houkuttelee piknikille livemusiikkia kuuntelemaan ja villikukkakarnevaalia katsomaan. Lisäksi on lapsille keijufestareita, opastettuja villikukka- ja puukävelyitä ympäri puistoa ja kaikenlaista taidetta. Suomessa kesä on aktiivista aikaa, jolloin on jos jonkinlaista festaria ja maatilatoria lyhyen kesän ja ankaran talven vuoksi. Täälläkin on mukava huomata, että kaupunki alkaa herätä eloon ihan eri tavalla talven jälkeen.

 

Kings Park on siis tuo suuri puisto, joka sijaitsee Perthin keskustasta katsottuna länteen. Puiston itäreunalta aukeaa hieno näköala joelle ja keskustan sekä South Perthin ylle. Puisto on suosittu pinkikpaikka, ja mikä hienointa, meiltä pääsee sinne kävellen 15-20 ja pyörällä 10 minuutissa.
   Näin kasvitietelijänä olin ymmärrettävästi aivan pähkinöinä (argh mikä sanonta), kun kuulin Kings Parkin olevan käytännössä suuri 400 hehtaarin kasvitieteellinen puutarha upealla näköalalla. Pettymys oli melkoinen, kun pääsin puistoon ensimmäistä kertaa huhtikuussa: kesän kuivuuden jälkeen puisto - kuten muukin luonto -  oli kauttaaltaan ruskea ja kuollut. Nyt on satanut kolmisen kuukautta ja koko Perth vihertää. Nurmikko kasvaa silmissä pitkää apilaa ja monenmoista keltaista luonnonyrittäjää. King Parkissa pyöräilessä enemmän ja vähemmän vaatimattomia kukkia kasvaa kaikkialla ja lisää on tulossa. Monet Australian kuivat alueet, mm. osa Pilbarasta, muuttuvat hetkellisesti väriloistoksi keväällä, ja parhaan kokemuksen saisi jos lähtisi kukkasafarille. Perth sijaitsee kuitenkin kovin kaukana kaikesta. Onneksi Kings Parkiin on kuitenkin koottu kasveja ympäri Australiaa.

Lasisilta Kings Parkin itälaidalla. Joki jää oikealle, keskustan pilvenpiirtäjiä näkyy taustalla. Kovin kuivaa on vielä tässä kuvassa, taisi olla huhti-toukokuuta

 

 Näkisittepä tämän alueen nyt. On hieman erilainen. Vertailukuvia tulossa pian.

Kasveista

Kings Parkin bushlandissa kasvaa kasveja kolmelta kasvillisuusalueelta. Nämä ovat kuivahko kalkkikivialue, jota voisi verrata kuivaan nummeen tai kanervikkoon, banksiametsä lajeinaan Banksia attenuata, B. grandis, B. menziesii ja B. prionotes ja alavat kosteammat alueet valtalajina B. Ilicifolia. Ennen eurooppalaisten saapumista Australian mantereelle Kings Parkin valtalajeina olivat eukalyptukset eli vanhalta nimeltään kuumepuut Tuart (Eucalyptus gomphocephala) ja Jarrah (E. marginata), sekä Marri (Corymbia callophylla). Nykyään aluetta dominoivat banksiat Allocasuarina fraseriana ja Dryandra sessilis. Buslandin alueella kasvaa 324 erilaista alkuperäislajia, jotka edustavat 15% Perthin alueen alkuperäiskasvistosta.
Kings Parkista tekee erityisen sen kalkkikivijyrkänne. Kings park on yksi kolmesta kohtalaisen suuresta jyrkännekasvillisuuden alueesta Swan Riverin varrella. Muut kaksi ovat Blackwall Reach ja Mt Henry. King Parkista voikin löytää ainutlaatuisen lajitelman erilaisia pensaita, yrttejä, saroja ja ruohoja, joita tavataan normaalisti vain aivan rannikon tuntumassa.

Eläimistä

Kings Parkin bushland tarjoaa muuttolinnuille ja selkärangattomille suojapaikan keskellä kaupunkia. Puistossa esiintyykin yli 70 eri lintulajia, 20 matelijalajia sekä satoja erilaisia selkärangattomia. Perthin alueen alkuperäisnisäkkäitä edustavat pussieläimiin kuuluva kettukusu (Trichosurus vulpecula) sekä lukuisat eri lepakkolajit. Puistossa elää myös harvinainen Bothriembryon indutus -etana, joka elää yleensä kallioisemmilla seuduilla. Kings Parkin populaatio asustaakin kalkkikivijyrkänteen suojissa. Myös eräs hämähäkki, the trapdoor spider (Aganippe rhaphiduca) on asettunut Kings Parkiin. Useampia pysyviä populaatioita on tavattu ympäri puistoa, mutta hämähäkin normaalia elinympäristöä ovat Albanyn Jarrah-metsät.

Banksia

Viiniristeily Swan valleyhin

Viime perjantaina kävimme viiniristeilyllä Swan Valleyssa. Risteily oli kokopäivän viini- ja lounasristeily nimeltään Perth's famous wine cruise ja sen järjesti Captain Cook Cruises. Olimme suunnitelleet risteilyä jo pitkään, ja koska perjantaille oli luvattu aurinkoista keliä, varasin liput torstaina. Mietin lippuja varatessani, mahdummekohan vielä mukaan vai onkohan risteily jo täyteen buukattu. Ja mitä vielä! Meidän lisäksi risteilyllä oli kaksi muuta, Australiassa työskentelevä britti ja hänen syntymäpäiviään viettävä äitinsä. Ilmeisesti talvi verottaa väkeä hieman täältäkin.

 

Hiljaista oli, muttemme antaneet sen häiritä

Risteily lähti 9.45 Barrack Streetin laiturista. Alussa laivassa oli kanssamme pari kourallista muita ihmisiä, mutta he jäivät pois Water's Edge -viinitarhalla. Me neljä matkasimme jokea yläjuoksun suuntaan katsellen kauniita rantamaisemia. Aamupalaksi saimme kahvia ja muffinin, jonka jälkeen viinimaistelu alkoi. Ikävä kyllä emme saaneet kotiin vietäviksi minkäänlaista infolappusta maistelemistamme viineistä, mutta ne olivat eri tuottajilta Swan riverin varrelta (käsittääkseni). 

 

Ensiksi pysähdyimme Saldalfordin viinitilalle. Aikaa oli jotenkin todella vähän, ehkä puoli tuntia, jossa ajassa oli tarkoitus vapaasti maistella mitä viinejä tahtoi (lasit sai tosin täyttää kerralla vain maisteluviivaan asti) ja tehdä ostoksia. Aikataulu ei ollut liian tiukka neljälle ihmisille, mutta en tajua, miten kokonainen laivalastillinen ehtisi nauttia mistään noin lyhyessä ajassa. Viineistä en osaa sanoa juuri mitään, koska en tehnyt muistiinpanoja enkä taaskaan saanut minkäänlaista infoläpyskää kotiin vietäväksi. Ehdin maistaa kolmea oikeanpuolista, eli valkkareita ja roséviiniä, sekä vasemmalta kolmatta punaviiniä. Maukkaita olivat. Ostimme myös kuvassa vasemmalla näkyvät port sipperit kotiin. Kyseessä on pieni lasinen juomapiippu portviiniä varten.

 

Talvi näkyy. Ei ollut aikaa oikein muutenkaan pysähtyä ottamaan kuvia, kiirus oli kova

Seuraavaksi seilasimme takaisin Water's Edgeen syömään lounasta. Laivamatkalla meille tarjoiltiin jälleen viiniä, kaikki viini sisältyi matkan hintaan, joka oli 140 dollaria per naama -10% talvikampanja-alennus. Water's Edgessä meillä taas oli liikaakin aikaa, söimme lounaamme kaikessa rauhassa (ihan ok ruoka, vaati aika paljon suolaa ja muutenkin makua, miehet söivät kalaa ja me naiset kanaa) jonka jälkeen jouduimme odottelemaan aika kauan ennen seuraavan viininmaistelun alkua. Jälkiruuaksi oli ihanan makea ja todella tuhti pudding karamellikastikkeella ja todella tuhdilla kermalla (whipped butter). Valonpilkkuna oli meille tarjoileva vanhempi rouvashenkilö joka oli sielukas, nenäkäs ja kova suustaan. Kun kerroimme, että Suomessa ei ole outoa, jos on -30 astetta pakkasta, hän huudahti "Get out of here!" ja käveli naureskellen tiehensä. 

Water's Edgen nimi tarkoittaa veden reunaa tai vesirajaa. Ystävämme olivat varoitelleet viinejä vetisiksi, ja sitä ne tosiaan olivat. No, makunsa kullakin. Kun viimein pääsimme maistelemaan viinejä, liityimme toisen risteilyporukan seuraan.  He olivat ilmeisesti aikataulustaan myöhässä, joten viininmaistelu tapahtui tavattomalla hopulla, huudolla, kiireellä ja tuuppimisella. Ristelyisäntä selosti viineistä sellaisella vauhdilla suu vaahdossa, että suurin osa meni aivan ohi. Päädyimme ostamaan pullon portia sippereihimme, ennen kuin meidät hoputettiin jo kiireellä eteenpäin. Loppumatkaksi meidät yhdistettiin toisen risteilyn kanssa samaan laivaan, jossa melkein kaikki muut olivat vanhuksia. Diili oli sellainen, että kun matkaisimme heidän kanssaan, niin me saisimme ilmaiseksi heidän risteilyynsä kuuluvia kakkuja ja kahvia (ei mahtunut mahaan puddingin jälkeen!) ja he saisivat meidän risteilyymme kuuluvaa ilmaista viiniä. No, kukaan ei ilmeisesti ollut kertonut diilistä heille, sehän olisi huonoa bisnestä jaella ilmaista viiniä menemäään.... tai sitten olimme paatin ainoat suomalaiset alkkikset. Me ainakin nautimme vielä loppumatkan maisemista, viinistä ja henkilökunnan lauluesityksistä. Oikea Love Boat.

Water's edge ja kiireinen maistelu

Olimme takaisin Perthissä siinä viiden maissa ja suuntasimme muutamalle Northbridgen The Birdiin ja aikaisemmassa blogimerkinnässä mainitsemaani haisuputkikujabaariin. Sitten kotiin testaamaan sippereitä.

The Bird

 

Risteily oli kokonaisuudessaan ihan mukava. Hieman aikataulutus häiritsi, koska joissain kohden oli liian kiire kun taas jossain joutui odottamaan liikaakin. Mutta varmasti kesällä tunnelma on hieno kun paatti on täynnä viinipäissään kikattelevaa miestä ja naista. Me ainakin rentouduimme ja nautimme :)

Chapter One Brasserie

Kuvat otettu Chapter One Brasserien sivuilta, oikeudet ovat täysin heidän


Poikaystäväni on aina 5 päivää kotona ja 9 työmaalla, joten nuo viisi päivää ovat yleensä aika chillailua. Meillä on ollut tapana käydä perjantai-iltana syömässä vähän hienommin jossain kiinnostavassa ravintolassa. Viime perjantaina valitsimme Subiacon kehutun Chapter One Brasserien Hay streetilla.

Chapter Onea oli kehuttu mm. Urbanspoonissa (90% äänestäneistä oli pitänyt), ja varsinkin ravintolan jänis-metsäsienipiirasta oli kehuttu taivaisiin. Ravintola sijaitsee Hay Streetilla aivan Subiaco Ovalin vieressä, 5 minuutin kävelymatkan päässä kotoa. Mieleni oli tehnyt kokeilla paikkaa jo jonkin aikaa - niinpä laitoin miehen hoitamaan pöytävarauksen perjantaille kello seitsemäksi.


Ravintola on pieni, asiakaspaikkoja taitaa olla sisätiloissa  40-50 (?) ja ulkona on lisäksi pieni sisäpiha. Sisältä ravintola tuo mieleen jonkun asunnon, joka on muutettu ravintolaksi - ei sisustukseltaan, vaan rakenteen ja huonejaon puolesta. Ravintola on pieni ja intiimi, seinät ovat tummaa vihertävää harmaata, siellä täällä on muutama kirkkaamalla värillä maalattu kohta. Seinillä on koukerosia tummia kynttelikköjä ja mustavalkoisia valokuvia. Kuvat voisivat olla Ranskasta, sillä Chapter One Brasserie mainostaa itseään ranskalais-eurooppalaisena ravintolana.

 

 

Ravintolassa salin puolella hääräsi omistajapariskunnan Hayleyn lisäksi pari muuta tarjoilijaa. Meille osunut eurooppalainen (poikaystäväni veikkasi ranskalaista, itse en ollut varma, aksentti oli sekoitus kaikenlaista, mutta ilman muuta eurooppalainen) vaalea tarjoilijatar oli avoin, konstailematon, suora ja osasi työnsä hyvin. Hän sai hymyn huulillemme kysyessään, sopiko viinisuositus pääruokaan ja huomauttamalla, että kyllä voin hänelle suoraan sanoa, jos suositus ei ollut hyvä (mutta se oli!).

Tarjoilijamme suositteli aperitiiviksi tummaa marjaista kuohuviiniä (hän tosin mainosti sitä shampanjaksi, mikä tuntuu olevan aika yleistä täällä). Ravintolan ruokalista on lyhyt ja ytimekäs ja vaihtuu aika ajoin. Alkuruuaksi oli kovasti suositeltu tasting platea, joka sisältää lajitelman kaikkea, mitä kokki sattuu sillä hetkellä olemaan halukas meillä maistattamaan. Otimme maistelulautasen puoliksi ja se oli aivan mahtava. Herkullinen! Keittiössä kokkailee omistajapariskunnasta Jason. Hän tarjosi meille lajitelman alkupaloja, joiden nimiä en tiedä, sillä Hayley ei ikävä kyllä kertonut, mitä lautasella oli tuodessaan sen eteemme. Alkuruokaan kuului neljä isoa shottia herkullista kukkakaalisosekeittoa, keitettyä parsaa hollandaise-kastikkeella, pinaattisia pinnalta rapeita riisipalloja, pieniä punajuuri-rahka-voitaikinapiiraita ja rapeaksi paistettuja polentatikkuja tomaattisalsalla. Alkuruoka olisi ollut aivan liian suuri yhdelle ihmiselle, nytkin jouduin jättämään yhden keittoshotin ja täyttävän riisipallon syömättä.

Pääruuaksi otimme molemmat kehutun jänis-metsäsienipiiraan palsternakkapyreen ja timjamiliemen kanssa. Tarjoilijattaremme suositteli vihreitä papuja ruuan kanssa, ja ne tai paistetut porkkanat olisivatkin kruunanneet annoksen. Tunsimme kuitenkin täyttyneemme jo alkuruokaa syödessämme niin paljon, että jätimme ylimääräisen side dishin tilaamatta. Piiras oli kaikkea, mitä voi odottaa: rustiikki, herkullinen, kotoinen eikä liian fine dining. Viiniksi otimme mitä suositeltiin, minä australialaista ja poikaystäväni espanjalaista punaviiniä.

Mehevä jänispiiras rapealla taikinalla

Vaikka olimme haljeta, viihtyisä ja romanttinen ravintola sai meidät janoamaan vielä jotain makeaa, jolla päättää onnistunut ateria. Tämä oli virhe. Ei siksi, ettei jälkiruoka olisi ollut hyvää (tosin se ei yltänyt pää- ja alkuruuan tasolle), vaan siksi, että ruokaa oli kertakaikkiaan aivan liikaa. Annokset ovat suuria, eikä pieni nainen kireässä farkkuhameessa pysty venymään määräänsä enempää. Minä otin jälkiruuaksi raparperi-creme bruléen ja muscato -jälkiruokaviinin ja poikaystäväni suklaafondantin jäätelöllä sekä jonkun liköörikahvin, olisiko ollut Cointreulla. Hyvää, muttei erinomaista.

Iltamme maksoi noin 200 dollaria, ja oli sen arvoinen. Kaikki pääruuat ovat 36-40 dollaria, joten ihan halvin paikka ei ole kyseessä. Jos olisimme tajunneet jättää jälkiruuan väliin ja ottaa pelkän kahvin ja viinin, olisimme olleet hyvin onnellisia. Itselläni loppuilta meni ensin irkkupubissa Jägermeister-shotteja juodessa (auttavat nääs ruuansulatuksessa, vannoo vanha kansa) ja kohtalaisen pian kotona närästyslääkettä vetäessä.

Oma typeryys syömähommissa jääköön omaan arvoonsa. Suosittelen Chapter One Brasserieta intiimiin, rauhalliseen iltaan, kun ei ole kiire (eikä kukkarossa asu Matti). Kiitos, tulemme varmasti uudestaankin!

Saunaan!

Torstaina tuli syöpöteltyä ja herkuteltua niin rattoisasti, että perjantai meni hieman masennellessa kotona. Lauantaina pakkasinkin kimpsut ja kampsut heti aamusta ja päätin lähteä uimaan ja saunomaan. Uimahalleja on siellä täällä, myös täällä Subiacossa, mutta valitsin summamutikassa hyvältä kuulostaneen Belmont Oasis Leisure Centren. Keskus sijaitee Belmontissa, Perthin keskustasta itään. Matkustin paikalle kahdella bussilla, ja matkaan taisi mennä 1-1.5 tuntia kävelyineen ja odotteluineen. Keskuksesta löytyy uimahallin lisäksi erilaista kuntosalia ja muuta. Hyvältä kuulostaa.

Lippu uimahalliin maksoi noin seitsemän dollaria. Perusmaksu on vähemmän, mutta seitsemän dollaria sisälsi pääsyn ns. spa-osastolle, joka sisälsi saunan ja porealtaan. Sauna oli ihan normaalin saunan oloinen, paitsi että lauteita vastapäätä oli suuret ikkunat, joista sai ajankuluksi katsella altaita ja kiuas oli sähköinen ja siihen oli liimattu suuri lappu, joka nimenomaan kielsi veden heittämisen. Lämpötila oli arviolta noin 70-80 astetta, mutta ilma oli todella kuiva (suu kuivui, olisipa ollut saunakalja). Kokemus jäi hieman laimeaksi, mutta oli selkeästi aussien next best thing ja ihan kyllä kelpuutan. Ikävä kyllä saunassa oleskellut intialainen mies lotrasi koko ajan kroppansa hikiä kämmenillään, siis hieroi hikistä vartaloaan ees taas minuuttikaupalla niin, että lotina ja litinä kävi, hyh! Itsehän en edes päässyt hikeen noin kuivassa ja viileässä (?) saunassa. 

 Sauna ja poreallas, eli spa-osasto

Poreallas oli todella kuuma, ja lapussa varoiteltiin, ettei altaassa olisi hyvä oleskella, mikäli on sairauksia, huimausta, haava tai muitakaan epäkohtia. Myöskään yksin kylpemistä ei suositeltu, turvallisempaa on olla joku mukana. Jep. Muissa altaissa oli uintitilaa todella paljon kun ottaa huomioon, että oli lauantaiaamu ja kello 10. Lapsiperheitä oli toki paljon, mutta ne pitivät pirskeitään lastenaltaissa ja syvä pääallas oli lähes vapaa. 

Uimahalli oli muuten hyvin samanlainen, kuin kotimaassa,  mutta pari ratkaisevaa eroa oli. Ensiksikin suihkuosasto on mitättömän pieni ja se sijaitse aivan pukukoppien yhteydessä samassa pienessä huoneessa. Siellä ei vietetä aikaa saunoen ja suihkutellen, kuten Suomessa. Toinen ero tuli vastaan, kun reippaana tyttönä suihkuttelin ja pesin tukkaani uinnin jälkeen - ilman uimapukua, tietysti (tässä vaiheessa huomautan, että vesi oli joko jääkylmää tai polttavan kuumaa, välimuotoa ei ollut). Huomasin ensin pikkulasten tuijottavan ja kyselevän kiusaantuneilta äideltään jotain ja osoittelevan minua. Sen jälkeen huomasin, että kukaan muista naisista ei ole missään vaiheessa alasti, ei suihkussa, eikä edes vaatteita vaihtaessa. Porukka tulee pukukoppiin kotoaan, riisuu vaatteet (uimapuku on laitettu alle jo kotona), laittaa tavarat maksulliseen kaappiin ja lähtee uimaan. Uinnin jälkeen he käyvät uimapuku päällä suihkussa ja käyvät vaihtamassa vessakopissa lukkojen takana kuivat vaatteet taas päälle. Alastomuutta ei ole kielletty, mutta lasten reaktio osoitti selvästi, kuinka yllättävää se on. Tunsinpa oloni eurooppalaiseksi!

Kuvat Belmont Oasis Leisure Centren sivuilta

Ruokaa, viiniä ja pari ystävää

Olimme tänään Inglewoodissa Italians -ravintolan Food and Wine Dinner -illassa. Menu piti sisällään alkupalat drinksuineen, 5 ruokalajia viineineen ja jälkiruokakahvin tai teen. Koetin ottaa kuvia annoksista, mutta kamerassani ei ole edelleenkään salamaa (halpiskänny), joten annokset näyttivät ruskeilta muhjuilta joka kuvassa. Yksi kuva sentään onnistui. Ja toinen tyhjistä laseista, ennen kuin viinitarjoilu alkoi. Wuhuu. Tai näyttää siinä jotain valkkaria olevan. Pakko on jotain kuvaa laittaa: "blogipäivitys ilman kuvaa on kuin pusu ilman partaa".

Italians restaurant and cafe on normaali-iltana kohtalaisen yksinkertaisen näköinen paikka, harvoin kuulemma täynnä. Ystäväpariskunta kehui ruokaa erinomaiseksi (eikä kuulemma täydelle salille kiireessä tehty 5 ruokalajin ateria yltänyt perinteiselle À la carte -tasolle, minkä uskon ja ymmärrän), joten tänne täytyy tulla uudestaankin tavallisena arki-iltana rakkaani kanssa.

Illan teemana oli Crittenden Estate viineineen. Crittende Estate on esitteen mukaan pieni perheyritys, jonka viinitarhat sijaitsevat lähinnä Dromanassa, Morningtonin niemimaalla. Esite kertoo, että Garry Crittenden oli vuonna 1982 tilaa perustaessaan alueen ensimmäinen viininviljelijä. Kuriositeettina voisin mainita, että Crittendenin viinitarhoja ei enää nykyään käsitellä keinotekoisilla kemikaaleilla, vaan tuholais- ja rikkaruohotorjunta hoidetaan eri menetelmin.

Jossain vaiheessa iltaa alkoi satamaan kovasti ja salamoi - yksi salama räpsähti niin lähellä, että koko katu ulkona muuttui valkeaksi ja lähikortteleista menivät sähköt, myös ravintolastamme. Istuimme hetken pimeässä henkeämme pidätellen. Ehkä puolen minuutin kuluttua valot saatiin päälle, ja paikan omistaja (tai joku muu samanlainen italialainen henkilö!) saapui salin puolelle ottamaan asiakkaiden hurraukset ja taputukset vastaan. Täytyy hieman jännitystä aina olla, mukavaa.

Ensimmäisenä saapuessamme meille tarjottin lasilliset Crittenden Estate Geppetto Brut NV -kuohuviiniä. Viini oli hyvää, kuivaa, joka sopii makuuni. Yksi lasi oli liian vähän, ja lisää teki mieli (varsinkin, kun yksi seurueestamme myöhästyi lähes tyylikkäästi ;) ). Alkupaloiksi tarjottiin pöydän kesken jaettavaksi kaksi lautasellista kivellisiä oliiveja, kalamata ja vihreä, briossia tomaateilla ja sardiineilla ja rasvassa lähes uppopaistettua (?) pehmeää leipäkoukeroa. Alkupala ei sinänsä ollut kummoinen, oliivit ovat aina hyvä, kuohuviini on yksi lemppareista ja tomaatti-sardiini-briossi (tai mikä leipäpala nyt olikaan) oli ihan mukavan makuinen suussa.

Ensimmäinen varsinainen ruokalaji oli uppopaistettuja artisokansydämiä (käytännössä kevyt tempura, joka oli hyvä ratkaisu) sitruuna-sahramikastikkeella ja basilikapestolla maustettuna. Siitä sain otettua kuvankin, joka ei tosin kerro juuri mitään. Ruoka kiljui lisää suolaa, jota lisäsin anteliaasti. Artisokan pinta oli taikinasta rapea, muttei rasvainen, koostumus oli hauska (varsi pureskeltavan sitkeä, sydän pehmeä, ne lehdykkähärpäkkeet jo hajoavaa lehtitaikinamaista). Kastikkeet jäivät vaisuiksi, niiltä odotin enemmän. Pestoa oli liian vähän. Ruoka oli ihan OK, niin sanoakseni. Viininä oli raikas, kuiva  ja kirpeä Pinocchio Arneis. Pidin viinin raikkaudesta ja kirpeydestä.

 Artisokat ja kastit

Toisena ruokalajina oli kananmaksapâté briossilla minttumarinoidun ja grillatun vihreän parsan kera. Mukana oli myös marinoitua punasipulia. Lisänä tuotiin hieman vaaleaa leipää - jonka ymmärsi, sillä wow, se oli kyllä valtava köntti maksapateeta! Itse pâté oli herkullista, tosin parsa oli hieman ylikypsää (en maistanut myöskää minttua) mutta silti hyvää. Mutta kermaisan tuhtia herkullista pâtéta oli niin valtaisa pala, että jouduin jakamaan omani kanssaruokailijoiden kesken. Taisivat kehrätä tyytyväisyyttään. Nam. Viininä ruualle oli Geppetto Pinot Noir, kohtalaisen kevyt, raikas ja mielestäni marjainen punaviini. Yhdistelmä oli toimiva ja erittäin tyydyttävä. Pidimme.

Kolmantena ruokalajina tarjottiin vasikka-sieni-pinaatti-tortellineja voi-timjamikastikkeen ja kevyen jus´n kanssa (vesi, mehu liemi, miten nyt suomennetaankaan). Todellisuudessa lautaselle oli päätynyt erittäin vahvasti metsäsienieltä (tatilta?) maistuva ruskea kastike, jossa oli pinaattipastataikinasta tehtyjä tortellineja, joiden täyte oli jauhettua lihaa. Ruoka oli erinomainen, yksi pöytämme suosikkeja, mutta todella raskas, ja poikkesi ehkä hieman siitä, mitä listan luettuamme odotimme. Annos oli herkullinen, mutta olisi ollut aivan liian raskas, jos sitä olisi syönyt kokonaisen lautasellisen. Itse jäin kaipaamaan jonkinlaista raikkautta ja kirpeyttä, mutta kaiken kaikkiaan yksi illan herkullisimmista seteistä. Kumppanina toimi Pinocchio Sangiovese -punaviini.

Neljäs ruokalaji oli täytetty jänisrulla Arneis-viinikastikkeella, kurpitsalla ja herneillä. Omaan makuuni jänis oli hyvin pureskeltavaa, enkä maistanut kastikkeessa suuria makuja, mutta paahdettu kurpitsa oli taivaallista, herneet makeita ja ihania ja jäniksen maku oli hyvä. Lisäksi viini, Los Hermanos Tempranillo, sopi ruokalajin rinnalle loistavasti. Jälleen varsin tyydyttävä yhdistelmä.

Viides annos eli jälkiruoka oli bieramisù, eli suklaa-mascarpone Tiramisù, kuulemma venetsialainen sellainen. Annos oli valtava, paljon suurempi mielestäni, kuin mikään muu aikaisemmista annoksista. Silti onnistuimme (myös minä pieniruokainen!) nauttimaan kaiken ilman ähkyä. Jälkiruoka oli tarpeeksi raikas eikä liian rikas tai sokerinen, jotta siitä nautti alusta loppuun ilman sokeriällötysoloa. Jälkiruokaviininä toimi Pinocchio Moscato, joka olisi ollut onnistuneempi valinta, jos olisimme saaneet eteemme juustolautasen bieramisun sijaan.

Tilan omistaja toisessa sukupolvessa piti silloin tällöin lyhyitä esittelyitä ruuasta ja viinistä. Ennen jälkiruokaa hän tarjosi jokaiselle asiakkaalle maistiaisen 18-vuotta vanhasta punaviinistä, jonka nimeä ja rypälettä en ikävä kyllä muista. Hän oli löytänyt 3 pulloa tilan kellarista, ja halusi jakaa kokemuksen kanssamme. Viini oli makuuni hieman hapanta, mutta arvostin toki elettä. Aivan pahaa teki, kun naapuripöydästä suuri osa jätti kyseisen viinin juomatta. Sitä oli kuitenkin vain pari senttiä pienen viinilasin pohjalla, ja toinen hyvää hyvyyttään tarjosi maistiaiset! Harkitsimme hetken, olisiko väärin tyhjentää naapuripöydältä jääneet viininloput heidän lähdettyään. Tiukkaa teki, mutta pidättäydyimme.

Jälkiruuaksi nautin piparminttuteen, ystäväni ottivat espressoa sekä kamomillateetä. 

Illan päätteeksi ravintolan omistaja ja samalla keittiön chef eli pääkokki tuli esittäytymään pöytäämme ja kysymään, mitä mieltä olimme illasta ja olimmehan varmasti nauttineet. Huomaavainen ele, joka takaa sen, että tulemme uudestaan. Täytyyhän poikaystäväkin tuoda tänne nauttimaan ihanasta illasta.

Alkupalojen jälkeen ruuan- sekä viininnälkä on suurin

Kaiken kaikkiaan ilta oli hieno, ja ruoka pääasiassa hyvää ja viini siihen sopivaa. Viiniä olisi voinut ostaa mukaankin, mutten jaksanut keskittyä asiaan. Suoraan sanottuna en ole niin kovin viini-hifisti, joka ehkä on tullut tässäkin jo selville. Nautin hyvästä viinistä, mutten koskaan kykene muistamaan mitään mistään. Tässä seuraavassa kuitenkin lyhyt kuvaus illan aikana nautituista viineistä. Kuvaus on tilan omasta esitteestä, ei oma mielipiteeni. Oma mielipide puikkelehtii rivien väleissä.

Huom! Tässä vaiheessa pitää huomauttaa, että viininmaistelu oli huomattavan vaikeaa, koska jokaista viiniä kaadettiin vain liraus pienen lasin pohjalle, ehkä kolmannes lasia. Se riitti juuri siihen pieneen ruokalajiin, jonka kanssa viini oli tarkoitus nauttia.

Geppetto Brut NV : Sisältää rypäleitä mm. Victoriasta ja Etelä-Australiasta. Sekoitus eri rypäleistä: 71% Pinot Noir, 25% Chardonnay ja 4% Colombard. Viini sisältää myös sekoituksen eri vuosikertoja. Tuoksuna pitäisi tulla mansikkaa, sitruunaa, maun tuoreita hedelmiä ja happoja. No, happoja siinä oli ainakin. Minä pidän kuohuviinistä <3

Pinocchio Arnies 2009: Rypäleet tulevat kahdelta viinitarhalta, pääosa King Valleysta ja loput Dromanasta. Viiniä kypsytetään ennen pullotusta 3 kuukautta. Tuoksussa pitäisi olla päärynää ja omenaa, maussa mehukasta happoa ja raikasta kuivuutta. No, raikas, mehukas ja kuiva se oli. Ja kevyehkö. Pidin.

Geppetto Pinot Noir 2010: Rypäleet ovat kahdelta tarhalta Morningtonin niemimaalta. Viiniä on kypsytetty tammitynnyreissä 10 kk ennen filtteröintiä ja pullottamista. Viinissä luvataan maistuvan tuoreet hedelmät ja mieto tanniinisuus, mutta se on myös hapokas. Itse pidin viinistä, se oli kevyt olematta vetinen tai mehuinen, se oli maukas ja helppo seurustelujuoma, jossa maistui aavistuksen keskimakuna mansikka. Makean kermaisen maksapâtén kanssa se oli herkullinen yhdistelmä. Tätä voisi ostaa kotiin.

Pinocchio Sangiovese 2010: Tämä viini oli selkeästi tuhdimpi. Viini on käynyt villihiivalla avosäiliöissä.  Crittendenin tila ei halua säilyttää iltalaisia viinilaatuja uusissa tammitynnyreissä (vanha uskomus, notta tähän ei pidä ruveta jottei maku kärsi), joten viiniä on säilötty 10 kuukautta 3-4 vuotta vanhoissa tynnyreissä. Maun luvataan olevan aluksi maukas, sitten maistuvat happamat morello-kirsikat. Vuoden 2010 vuosikerrassa kirsikan maku on kuulemma enemmän läsnä, mutta makeutta ei ole yhtä paljon, kuin Pinot Noirissa yleensä. Jälkimaku on pitkä ja hapan ja tanniininen. Suositellaan nautittavaksi italialaisten ruokien kanssa. Tästä en osaa sanoa juuri mitään muuta, en maistellut niin ahkerasti.

Los Hermanos Tempranillo 2009:  Rypäleet on kasvatettu 20 km pohjoiseen niemimaalta, Patterson Lakes -viinitarhalla, sekä King Valleyssa. Espanjalaisittain viiniä ollaan kuvailtu sanalla 'joven', joka tarkoittaa nuorekasta. Tällä tarkoitetaan kevyitä hedelmäisiä makuja ilman voimakkaita makeita tai tammisia vivahteita. Tuoksussa pitäisi olla luumuja, kirsikoita ja mausteita, maussa karhuvatukkaa ja tummaa suklaata. Pidin viinistä, mutta samaan aikaan maistelin sitä vanhaa viiniä ja jotenkin maut menivät sekaisin. En osaa sanoa tästä kauheasti mitään. Täytyy tutustua vielä paremmin, kuulostaa todella hyvältä.

Moscato 2010: Jälkiruokaviininä toimi Moscato. Viini oli toki hyvä jälkiruokaviini, mutta ei mielestämme sopinut kyseiseen jälkiruokaan. Viinissä on vain 6.5% alkoholia, ja se oli aika limpparia, hyvin kevyttä ja sokerista. Maku oli hyvä, mutta bieramisu ei kaivannut viiniä seurakseen, eivätkä suklaa ja kerma sopineet hedelmäiseen mehusokeriviiniin.  Viinissä pitäisi olla tuoksussa litsiä ja inkivääriä. Esitteessä ehdotetaankin viinin seuraksi juustoja, kuten Gorgonzolaa, ja luulen suolaisten ja rasvaisten juustojen toimivan paljon kermaista jälkiruokahötteröä paremmin. En malta päästä kokeilemaan, suolaisen ja makean liitto lähentelee parhaimmillaan uskonnollista kokemusta.

Kiitos ystävät mukavasta illasta. Otetaan uusiksi. Kiinnostuneille, ravintolan kotisivut löytyvät täältä.

Jälleen rantakelejä!

Sydäntalvi taitaa olla jo ohitettu. Ainakin siltä tuntui tänään, kun päädyimme makoilemaan Cottesloen rantahiekalle aurinkoon. Uni ei ollut kaukana, kun Intian valtameren aallot vyöryivät ja aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Muutama rohkea otti aurinkoa ja kävi uimassakin, meille riitti loikoilu ja yksi olut Cottesloe Beach hotellin terassilla. Otin pari kuvaa aallonmurtajalta, meri on niin tavattoman kauniin värinen.

Stand-upia Fremantlessa

Lauantaina olimme suomalaisporukassa (valtaisa kolmen ihmisen porukka) Fremantlessa Comedy Loungessa. Stand up -ilta pidetään useampana iltana viikossa, ja lauantaisin se on Fremantlen Little Creatures  -panimon tiloissa (Little creatures loft).

Janelle Koenig toimi illan emäntänä, mutta päätähti taisi olla (ainakin yleisön reaktioista päätellen) Bev Killick. Molemmat naiset olivat räävittömiä, hävyttömiä ja hervottoman hauskoja. Suuri osa huumorista oli seksuaalista ja perustui itseironiaan, mikä tuntui välillä kovin uskaliaalta (suomalaiset stand-up -koomikot vitsailevat VR:n myöhästymisestä!), mutta iski kaikesta huolimatta loistavasti nauruhermoon.

Janelle Koenig

Bev Killick

Lisäksi showssa esiintyi kaksi miestä, joiden nimiä en nyt saa kaivettua mistään esiin. Toinen jäi laimeaksi, show oli lyhyt, sai parit naurut ja taisi olla enemmänkin yleisön lämmittelyä. Toinen esiintyjistä oli kahjo ADHD -mies jonkinlaisella Star Wars -aiheisella juonella ja pataljoonalla eri hahmoja. Mies oli esiintyjänä toki loistava, mutta shown lopussa suuri osa nauruista irtosi jo hämmentyneen myötähäpeän tunteen kera. Mitähän nappeja se oli napannut, sama lääkitys tänne!

Liput maksoivat 15-20 dollaria, joten suosittelen lämpimästi, kokemuksena hieno. Tosin en suoittele aivan eturivissä istumista.