Viisuminhakureissu Balille

Vuosi Australiassa on nyt takana, mikä tarkoittaa myös sitä, että vuodeksi myönnetty Working Holiday -viisumini alkoi käydä vähiin. Minun on toki mahdollista anoa de facto -viisumia poikaystäväni kautta, hänellä kun on neljän vuoden työviisumi, mutta viisumin hakuehdoissa on, että pitää olla todistettavasti asunut yhdessä vähintään 12 kk, ei alle. Vuokrasopimuksemme täällä alkoi toukokuussa 2011, joten pystyn jättämään viisumihakemuksen toukokuussa 2012, en aikaisemmin. WH-viisumini päättyi 10.4, joten päätimme ostaa edulliset lentoliput ja lentää Balille hakemaan minulle tuota kolmen viikon välivaihetta varten turistiviisumi (hakijan on oltava Australian ulkopuolella hakemusta tehtäessä). Loistava tekosyy käydä testaamassa tuo kaikkien aussibilettäjien "ruotsinlaiva". Ja kun edellisen viikon olimme muuttaneet kamojamme uuteen asuntoon ja siivonneet, oli todella tarve rentoutua ja juhlia ensimmäistä vuotta Australiassa parhaalla mahdollisella tavalla - lähtemällä pois täältä!

Olimme Balilla neljä yötä eli viisi päivää. Reissu maksoi lentoliput + hotellit alle 500 AUD  per naama, ja hintaan verrattuna hotellimme oli loistava! Ari Putri Hotel sijaitsee Sanurissa, aavistuksen hiljaisemmalla turistialueella, mikä sopi meille aivan mainiosti. Pahin meno ja melske taitaa olla Kutassa, noin 10-15 kilometrin päässä Sanurista.

 

Näkymä parvekkeelta

 

  

Huone. Ilmastoinki ja kaikkea, kyllä kelpasi.

 

Hotellin uima-allas. Ihana hikisen päivän jälkeen.

 

Hotellin pihalta

 

 

Ari Putri

Meitä oli varoitettu, että turismialueelta haluaa pian pois ja kannattaa lähteä, mikäli tahtoo rentoutua ja nähdä vähän aidompaa balilaista kulttuuria. Harkitsimme skootterin vuokrausta, tai jopa auton, mutta liikenne oli niin hurjaa, ettemme saaneet aikaiseksi vielä lähteä seikkailemaan. Vuokrasimme sen sijaan polkupyörät kuudeksi tunniksi ja ajelimme merenrantaa pohjoiseen kävely/pyöräilykatua pitkin. Seuraavalla kerralla aiomme kyllä lähteä katselemaan muutakin saarta, niin lystiä on saada liikkua vapaasti ja oman aikataulun mukaan. Pyörälenkki oli ihanan rentouttavaa ja saimme vaihtelua maisemiin. Kovin kovaa lenkkiä ei vaan pystynyt tekemään, sillä merituulesta huolimatta oli pian hiki. Löysimme rantoja, joilla oli vaalean hiekan sijasta mustaa, kimaltelevaa vulkaanista hiekkaa. Kastelimme vaatteemme aallonmurtajalle tms. kivikasalle pärskivissä lämpimissä aalloissa ja pyöräilimme takaisin Sanuriin.

 

Pyöräilykatu merenrannassa

 

  

 

Turismialueen ulkopuolella alkaa erilaiset maisemat. Musta ranta kimalteli auringossa.

 Kävimme me Kutassa ja Legian Beachillakin päiväretkellä. Sitä jotenkin haluaisi reissussa aina kävellä paljon, mutta matkamme osui kuivan ja sateisen kauden väliin ja ilmankosteus oli huikea. Lämpötila tuntui todella kuumalta ja aurinko porotti, joten kävely oli aika verkkaista. Poikaystäväni kävi surffaamassa Legianilla ja minä uimassa. Iltapäivästä alkoi olla nälkä ja väsy, joten huutelevat kaupustelijat alkoivat todella käydä hermoille. Kaupustelu ei tosin ole yhtä aggressiivista, kuin esimerkiksi Turkissa, vaan indonesialaiset tuntuvat olevan aika rauhallisia ja kyselevät kohteliaasti, että josko herraa tai rouvaa kiinnostaisi tulla katselemaan tavaroita. Yleensä kevyt päänpudistus tai "no thanks" riittää. Kovin yleinen vastaus heiltä oli kuitenkin vielä "yes", mikä on kyllä jo superoptimistista. Paikalliset taksikuskit ehdottelivat tien reunoilla ohi kävellessä "Yes? Transport tomorrow?" ja aika yleisesti kaupustelijat aloittivat lauseensa pirteän optimistisesti "Yes please!".

 

Taiteellinen auto Sanurissa

 

Legian Beach

 

Legian Beach

Mutta mitä tehdä, jos on viisi päivää turistikohteessa, ei lähde sen ulkopuolelle juurikaan ja on liian kuuma patikoida? No mutta, kunnon turistihan loikoaa altaassa ja juo kaljaa. Ja nimenomaan kaljaa - iso pullo Bintangia maksoi noin 3 dollaria, kun taas viinilasillisesta olisi saanut maksaa 7-10 dollaria. Drinksut olivat viinin hintaisia, ja kaikki aina varoittelevat, että jäitä ei saisi ottaa, ainakaan jos on herkkä maha tai rokotukset eivät ole kunnossa. Ja minullahan ei rokotuksia ollut - ensi kerralla hoidan senkin kuntoon. Sekin oli yksi syy miksi emme lähteneen seikkailemaan minnekään kauemmas. Mutta emme me ihan kamalasti humputelleet, toisin kuin kaikki päivät hotellimme altaalla juopotteleva vanhemmista turisteista koostuva ryhmä. On se sekin tietysti tapa viettää lomansa....

 Sanur Beach

 

Jaahas, tästä on hyvä aloittaa. 

 

Minä ja vihreä tukka. Ei välttämättä näy tuossa valaistuksessa, mutta se oli aivan hävyttömän värinen!

Vaikka emme tällä reissulla kokeneet autenttista Indonesiaa (ei meillä kyllä moinen harhakuva Balista ollutkaan), oli loma rentouttava. Balilaiset ovat todella ystävällisiä, rauhallisia ihmisiä, ja meri on tavattoman kaunis. Kasvillisuus on kaunista ja hindulaisia patsaita on kaikkialla. Ruoka on hyvää ja elämäntyyli vaikuttaa rauhalliselta. Kyllä tänne täytyy uudestaan päästä!

 

Altaalle menossa tai tulossa - ei väliä.

Vihdoin lunta

 

Pälkäneen joulu 2011 oli kahdesta edellisestä vuodesta poiketen lämmin ja vähäluminen, tai oikeastaan lähes lumeton. Joulutunnelmaan päästiin kuitenkin. Vuodenvaihteeksi matkasin Ouluun, jossa lunta sateli hieman, mutta pakkasta oli keskimäärin päivisin vain aste, pari. Nyt on tammikuun ensimmäinen viikko lusittu ja luntakin on hieman saatu. Tänään saimme reippailla noin 10 kilometrin lenkin lumisessa Syrjänharjussa koirien ja vanhempien kanssa. Koirat Aslak, Amadeus ja Kustaa nauttivat tavalla, jonka vain eläin osaa. 

Kyllä luminen luonto on kaunis - onneksi sain nauttia näistäkin maisemista ennen paluulentoa.

 

 

 

Kotiin palaaminen tuntui ihanalta, mutta myös hassulta. Matka meni hyvin, mitä nyt 12 tunnin lennolla Singaporesta Helsinkiin viereeni osui virolainen purjehtija, joka oli palaamassa Perthin purjehduskisoista. Mies oli kova puhumaan ja jouduin teeskentelemään, että kuuntelen kuulokkeilla musiikkia, jotta sain edes hetken rauhaa. En tiedä, ovatko Finnairin penkit jotenkin Qantasia huonommat, mutta sain selkäni, polveni ja niskani kipeeksi ja tästä johtuen kovan päänsäryn. Kun pyysin lentoemolta jo toista kertaa vettä (ensimmäinen pyyntöni ilmeisesti unohdettiin), sain viimein hätäisesti noin desilitran pahvimukissa. Lisäksi ruoka oli Qantasia huonompaa eikä kuohuviini ilmaista, hah! Heh. Päänsärkyäni lisäsi myös se, että kuulokkeet olivat huonommat ja äänentoisto niin puuroinen, että elokuvissa piti ääni pitää aivan liian lujalla, jos tahtoi saada jotain selvää, tekstityksiä kun ei ole.

Suomi tuntui ihanan viileältä ja pimeältä puoli seitsemän aikaan aamusta. Iltapäivällä lähdimme Tampereelle ostoksille, enkä voinut käsittää, miksi kaupassa minua tönäissyt nainen ei pyytänyt anteeksi. Kukaan ei katsonut kadulla tai kaupoissa silmiin, baarissa ei myyty kuohuviiniä. Junamatkalla Ouluun vanhempi pariskunta pohti ääneen minun olevan varmaankin ulkomaalainen, varmaan koska join kuohuviiniä ravintolavaunussa ja luin englantilaista kirjaa. 

Nyt tuntuu jo kotoisalta, ns. alkuviehätys ja outous on kadonnut ja koti tuntuu kodilta. Tajuan myös, kuinka levoton olisin, jos joutuisin jäämään tänne viikoiksi tai kuukausiksi. Ystäviä ja perhettä on aivan tajuton nähdä (<3), mutta toisaalta alkaa kaipaamaan jo Australian lämpöön, valoon ja ystävällisyyteen. Ehkä ihmisellä voi olla useampi koti.

Lisää kuvia joulu- ja tammikuusta (lumettomat on otettu 25.12, lumiset 8.1.2012).

 

Jouluasiaa

Eipä ole vähään aikaan tullut kirjoiteltua, on ollut monenmoista ajateltavaa ja pohdittavaa ja tekemistä, niin ei ole jaksanut tänne raapustaa. Mitään mullistavaa ei ole muutenkaan tapahtunut, enkä jaksa aina löpistä ihan arkipäiväisyyksistäkään. Olen nyt työtön opiskelija ja koetan kirjoittaa gradua ahkerasti. Työt loppuivat, koska Working Holiday -viisumin 6 kuukauden työskentelyraja yhdellä työnantajalla tuli täyteen, eikä uutta viisumia saatu tarpeeksi ajoissa, jotta työ yliopistolla olisi voinut jatkua. Töiden päättymisen jälkeen koetin hakea jotain muuta työtä kuukaudeksi, sillä lennän 19.12 Suomeen, mutta kukaan ei ollut halukas palkkaamaan niin lyhyeksi ajaksi - edes joulun alla. Moni tuttu ehdotti, että olisin epärehellisesti jättänyt kertomatta, että aion olla töissä vain kuukauden, mutta se sotii omaa oikeudentajua vastaan, varsinkin kuin monilla ruokakaupoilla on nyt vuoden kiireisin aika ja luotettava apuvoima todella tarpeen. Minulla on ensi viikolla yksi epävirallinen haastattelu helmikuussa mahdollisesti alkavaan työhön, mutta eipä siitä enempää, kun mikään ei ole varmaa vielä.

Sitten itse asiaan: JOULU! Minä olen aina ollut jouluihminen. Rakastan glögiä ja torttuja ja tuoksuja ja makuja ja jouluruokia ja typeriä(kin) joululauluja ja kuusta ja lahjoja ja lunta. En ole harras uskovainen, mutta eihän suomalainen joulu usein harras enää nykyään olekaan, sen verran on otettu mallia muualta. En jaksa tapella joulunvihaajia vastaan, hajotkoot yksiöihinsä materialismivihassaan, eipä kosketa minua onneksi. Joulu on niin lyhyt aika vuodesta, ainakin minulle, enkä usko että perheeni on koskaan kuulunut niihin suurimpiin kerskakuluttajiin, jollaisiksi tulemisesta aina varoitellaan.

Perthiläiset painivat jouluvalmisteluineen vähän eri sarjassa - tai sellaisen kuvan media on antanut. En ole koskaan ennen asunut miljoonakaupungissa, mutta toki ymmärrän, että lähes 1.7 miljoonan asukkaan Perth kauppoineen aloittaa joulusesongin huomattavasti aikaisemmin, kuin vähän päälle 7000 tuhannen asukkaan Pälkäne. Siltikin pyörittelin silmiäni, kun jouluosastot ilmestyivät Stockmannin kaltaisiin tavarataloihin jo.... elokuussa? No kuitenkin, kuukausia ennen H-hetkeä silti. Joulubileitä mainostetaan siellä ja täällä. Kyse on usein rantabileistä, joissa tonttulakki päässä bikineissä pitäisi kuunnella teknoa. Hyi! Hanki se pitää olla.

Joulutunnelmaan on vaikea päästä helteen keskellä, vaikka joululahjoja onkin jo tullut ostettua. Kaupoissa soivat joululaulut, jonka huomaan ärsyttävän, sillä sisäinen kelloni on ihan kesäajassa. Itse en ole koskaan pitänyt hirveästi niistä hilpeän iloisista marssivista lapsekkaista joulubiiseistä, olen enemmänkin perinteisten "aikuismaisten joululaulujen" ystävä (lukuunottamatta Juicen Sikaa, jota en ole koskaan voinut sietää). Ja ehkä myös niiden hartaiden laulujen ja virsien, koska sekin on aina ollut osa perinnettä. Hipsut ja vipsut ja tonttujoukot kuuluvat lapsen jouluun ja lapsenmielisen myös, joten myös minunkin - kuitenkaan en tahdo kuunnella niitä kiireisessä tavaratalossa tai ruuhkakäytävillä. Kaikkein ärsyttävintä on angstisena huomata marssivansa vahingossa hipsu-tonttu-tipsu-laulun tahdissa. Siis voi ei.

Lennän jouluksi Suomeen, aivan tavattoman jihuu! Se on hassua, miten sitä osaa kaivata juurikin niitä samoja asioita, joista kaikki ulkosuomalaiset aina kaihoten vouhkaavat: ruisleipää, metsiä, luontoa, lunta, saunaa, perhettä ja ystäviä toki... mutta kaipaan myös asioita, joita en olisi uskonut heti kaipaavani. Helsingin keskustaa kaikkinensa. Suomen puhumista kaupungilla. Stockmannilla käyntiä. Seppälässä shoppailua. Suomalaisia pubeja, jopa niitä räkälöitä, täällä kun ei niitä ole. Pälkänettä, muutenkin, kuin kotitaloa ympäristöineen.

Jotkut vihaavat joulua alla olevian asioiden takia. Minäpä kerron oman kantani.

1) Stressi ja kiire. Pitää ostaa kaikki tarpeellinen, siivota, koristella, leipoa, olla iloinen.

Hyvä on, ymmärrän toki, että 5-lapsisella perheellä on enemmän tekemistä, kuin minulla. Mutta kuulen samoja valituksia myös sinkkujen tai nuorten pariskuntien suusta. Oma jouluni on aina ollut rauhallinen, olen nauttinut kaikesta "pakollisesta" puuhasta, jota on ennen joulua. En mene ruuhka-aikana tavarataloihin, en tee joulun eteen mitään, mikä aiheuttaisi ylimääräistä stressiä. Olen yleensä joulut vanhempieni luona, ja siellä on kolmea isoa koiraa, jotka pitävät huolen, ettei siivottu talo kauaa pysy siistinä. Jos ei ehdi leipoa, sitten ei leivo, jos joulusiivous kiireiden takia jää vaan pikaiseen perussiivoukseen, sitten jää. Kaikki on aina tehty perheen kanssa yhdessä. Yksikin pellillinen torttuja riittää ja taikina voi olla pakkasesta. Glögin voi kuumentaa mikrossa.

2) Lahjat. Pitää ostaa kaikille ja on stressaavaa, vaikeaa, mahdotona, kallista. Mitä ne haluaa? Pitää ostaa niin monelle, joten en osta kenellekään. Minulle ei myöskään saa ostaa lahjaa, koska siitä tulee sitten syyllinen olo. Jos kuitenkin ostat lahjan, aion kiukutella ja osoittaa, ettei se ole tervetullut.

Lapsena lahjat ovat tärkeitä. Ymmärrän, että niihin menee rahaa ja että niitä on stressaava kantaa tavarataloista (varsinkin jos on se 5-lapsinen perhe). Mutta näin vanhempana (siis ei ole lapsia mutta ikää on tullut jo kauheasti, heh) en jaksa käsittää joululahjastressiä. En minä aina tiedä, mitä ostaisin poikaystävälleni tai isäpuolelleni, mutta kyllä sitä jotain aina keksii. Lahjan/lahjojen antaminen on niin olennainen osa tätä juhlaa (ainakin meidän perheessä), että en pysty pidättäytymään, enkä myöskään halua. Ei ole pakko ostaa väritelkkareita tai moottoripyöriä, suklaarasia ja lämpimät sukat kelpaa. Tai hyvä kirja. Ja ihan oman budjetin mukaan, eikä sitä turhaa krääsää kannata kerätä nurkkiin, kukaan ei moista toivo. Joululahjojenostoreissut ovat olleet aina yksi ihanimpia asioita joulussa. Niistä voi tehdä miellyttäviäkin. Hyräillä ja käydä terästetyllä glögillä.


3) Tekopyhä kulutusjuhla. Rahaa menee, muovia ostetaan.

Emme ole amerikkalaisia, eikä meidän tarvitse olla. En myöskään ymmärrä ajatusta "Kyse on kilpavarustelusta, joten en osallistu". Meillä ostetaan nykyään yleensä simppelit jouluruuat kolmelle (siis raaka-aineet, laatikot ym. tehdään itse), 2-3 rasiaa suklaata (lisää tulee aina sukulaisilta), joulukukat tulevat naapureilta ym. Lahjoja on jokunen. Kuusessa on samat vanhat koristeet, kuin lapsuudessani. Joululiinat ja -verhot haetaan vintiltä. Pihalle laitetaan samat vanhat pihavalot kuuseen ja pari ulkokynttilää. Kinkku maksaa aavistuksen myös, mutta se onkin varmaan melkein ainoa kerta vuodessa, kun vanhempieni taloon ostetaan muutakin lihaa, kuin jauhettua tai jauhomakkaraan piilotettua, koska äitini on kasvissyöjä. Viimeisen 10 vuoden aikana on rahaa mennyt huomattavasti enemmän viiniin ja glögin terästämiseen, kuin lapsuudessani, mutta tämän ymmärtänee. Jouluna ei silti olla kännissä, ikinä.

4) Ei ole edes enää mitään tekemistä alkuperäisen idean, eli Jeesuksen syntymän kanssa.

Minä en ole kirkon jäsen, mutta olen saanut kristillisen kasvatuksen. Olen ymmärtänyt kuitenkin, että joulu on alunperin ollut keskitalven pakanajuhla, johon kirkko on sopivasti istuttanut kristuksen syntymän (kuten kirkko teki useille pakanajuhlille, kun koetti kalastella kansan suosiota). Eikös J. syntynyt oikeastaan kesällä? Vai oliko se syys-lokakuussa? No vähättely ja turha pilkka sikseen, lapsuuteni joulu oli toki suomalaiseen tapaan harras ja luin aina jouluevankeliumin, kävimme koulun kanssa kirkossa ja veimme perheen kanssa haudoille kynttilät. Nämä ovat mukavia perinteitä, eivätkä ne häiritse minua mitenkään. Kirkossa en enää käy (voisin käydäkin, siellä on kaunis tunnelma jouluna myös näin pakanan mielestä) enkä lue evankeliumia. Mutta hautausmaa on kaunis pimeällä, kun se on täynnä kynttilöitä.

5) Kaikki muut angtiset joulunvihaajin riehumiset ja mielensäpahoittajien pakolliset suunsoittamiset kyseisestä aiheesta.

Juokaa te sitä keskikaljaa ja jättäkää mun joulu rauhaan. Niin kerta.




Hyvää joulunodotusta täältä (liian) etelästä!

- Jenna

 Perthin keskustan joulukuusi Murray Streetilla

London Courtin joulukoristeita

Äidin vierailu

Nyt on kolmen viikon vierailu takana. Saatoin äitini tänään lentokentälle, ja hän on jo ollut hyvän aikaa matkalla Singaporeen, jonka kautta matka jatkuu Helsinkiin ja junalla Tampereelle, josta edelleen taksilla Pälkäneelle. Loma oli antoisa, vaikkakin säät eivät olleet ihan niin australialaiset, kuin olisi voinut toivoa. Alkulomasta satoi paljon vettä ja rakeitakin ja oli viileää, mutta viimeinen viikko antoi jo kunnolla lämpöä ja ehdimme mm. uida meressä ja polttaa ihomme rannalla. Kävelimme jalkamme rakoille harvase päivä, eivätkä moiset urheilusuoritukset olisi olleet mahdollisia helteellä, joten kokonaisuudessaan säät olivat mitä parhaimmat.

Kuten aiemmin mainitsin, Kings Parkissa on ollut syyskuussa villikukkafestarit. Kävelimme katselemassa kukkia useampaan otteeseen, ja lemppariksi muodostui Red and Green Kangaroo Paw eli kenguruntassu (Anigozanthos manglesii). Kävimme kuuntelemassa viikko sitten sunnuntaina livejazzia piknikillä, söimme churro-munkin kermavaahdolla ja suklaakastikkeella ja ihailimme komeita karnevaaliasuja.

Paljon kuvia, vähän tekstiä. Antaa kuvien puhua puolestaan. Voin koettaa purkaa reissua myöhemmin, nyt tarvisee tämä tyttö kunnon yöunet. Huomenna alkaa arki.

Kangaroo Paw

 

Pakollisiin vierailukohteisiin kuuluivat mm. akvaario ja eläintarha. Lisäksi vierailimme aivan mahtavassa Cavershamin villieläinpuistossa, jossa kenguruja pääsee syöttämään. Cavershamia suosittelen lämpimästi, huomattavasti parempi paikka, kuin eläintarha ja pyhitetty nimenomaan paikallisille lajeille. Oli joukossa mm. dromedaari ja laamakin, mutta pääosin australialaisia lintuja ja pussieläimiä. 

Kuvat Caversham Wildlife Parkista

Perthin eläintarhasta

Myös Rottnestin visiitti tuli tehtyä. Lämmintä oli ja aurinko paistoi. Uimaan emme tohtineet, sillä päivä oli lämmin mutta hieman pilvinen. Edellisenä päivänä olimme loikoilleet Cottesloessa, uineet valtavissa aalloissa ja onnistuneet polttamaan kasvomme. Täällä tarvitsee aurinkorasvaa näköjään ihan aina, vaalea kun on ja herkkähipiäinen. Rottnestilta Fremantleen matkasimme Mega Blastilla, nopealla moottoriveneellä,  joka pomppi jokaisen aallon niin että takapenkkiläiset kastuivat ja otti mahasta kuin vuoristoradassa. Hauskaa!!

Cottesloe sateella ja paisteella

 

Rottnest

 Mega Blast!

 The Basin

 Quokka poikasineen

Kun poikaystäväni oli vapaalla, vuokrasimme auton ja ajoimme pohjoiseen, kohteena The Pinnacles Desert, erämaassa levittäytyvä kalkkikivipylväsmetsä. Samalla näimme australialaista maaseutua, anguksia ja emuja sekä tietysti muutaman kengurun.

 

 

Muita kuvia Perthistä, mm. Subiacon maalaismarkkinoilta

 Kantapaikaksi muodostui The Bird

 

 Toinen kantapaikka, haisukuja Ezra Pound

 

 Subiacon maalaismarkkinat järjestetään joka lauantai

 Kierrätystä, autonrenkaista tehtyjä kukkaruukkuja

 

 Koira-parka mainosti koirankeksejä

 The Greenhouse. Kaunis paikka, mutta meluisa, kallis eikä ruoka ollut hääppöistä.

 Vanhan elämäntapaintiaanin "lintumiehen" 31-vuotias lemmikki. Saimme luvan syöttää pienen kulman pasteijasta, mutta papukaija oli hieman aggressiivinen ja koetti näykkiä

Perthistä mieleen jäävät kuulemma erityisesti sydämenvaltaajakengurut ja paikan kalleus. Matkabudjetti oli äkkiä käytetty, vaikka olimme kohtalaisen säästeliäästi. Ja Perth on nyt todettu kyllä lintujen kaupungiksi, oli niin määkiviä "Mökö-lintuja", nauravia kookaburria, kovaäänisiä "huilulintuja", rainbow lorikeetteja ja kakaduja sekä kauniita mustia joutsenia. Ja pelikaaneja. Lintuja oli kaikkialla, monella oli soidin ja poikaset ja mekkala oli valtaisa.
   Kohokohdiksi nousivat The Birdin takapiha aurinkoisella kelillä, uinti Intian valtameren valtavissa aalloissa, kangaroo paw-kukka ja koko Kings Park kukkaloistoineen, elämäntapaintiaani papukaijansa kanssa, edullinen viini ;) , Rottnest ja kotimatka Mega Blastilla, ihanan drag queenin juontama loistava rock'n'roll-karaoke Devilles Pad -baarissa, joka oli Las Vegas-henkinen helvettiteemabaari... ja moni muu asia, joista kirjoittelen kuulumisia sitä mukaan kun mieleen tulee. Kerralla ei voi kaikkea muistaa, kolme viikkoa on aika pitkä aika.
    Mieleen jäävät äitini mukaan myös kaupungin tavaton siisteys ja älykäs alkoholinkäyttö (ei kännisiä, kuseskelevia häiriköitä) ja tupakoinnin vähäisyys/näkymättömyys. Outoa oli esimerkiksi uimahallissa se ilmiö, että altaissa ei uitu vaan käveltiin päästä päähän välillä kyykistellen. Hieman surullinen mutta mieleen jäävä asia taas on aboriginaalien olot. Heidät on ajettu aika ahtaalle ja moni on alkoholisoitunut.

Äitini teki saman huomion kuin minä jo aiemmin tänne tullessani: Perth on hyvin "suomalainen kaupunki". Tänne on helppo sopeutua, kulttuurishokki ei ole valtava ja ihmiset ovat mukavia. Perth on hyvä vierailukohde, mutta lento oli kuulemma aivan liian pitkä, joskin vain 20 tuntia yhdellä vaihdolla, kuin itselläni oli tullessa 26 tuntia kahdella vaihdolla. Äiti onnistui vielä jäämään tullissa kiinni, mutta tullivirkailijan harmistukseksi hän joutui toteamaan salakuljetettavien "huumeiden" olevan Fazerin "lollipopseja"!


Lisää tarinaa tulee pian! Kiitos mukavasta lomasta :)