Malesia - Kuala Lumpur ja Taman Negara

Medanista lensimme Kuala Lumpuriin kolmeksi yöksi. En ole oikein missään vaiheessa ollut kaupunki-ihminen ja Kuala Lumpurkin oli kiva välietappi, mutta ei sinne kovin pitkäksi aikaa olisi halunnut jäädä. Shoppailtavaa olisi ollut paljon, huomaa että ihmisillä on aavistuksen enemmän rahaa kun Indonesian puolella, vaikka toki Medanissakin oli isoja kauppakeskuksia. Varsinkin Petronasin kaksoistornien ympärillä ja alapuolella olevat labyrintimäiset shoppailuparatiisi saivat pään pyörälle. Täältä saisi kaikkea kivaa, mutta kun on reppureissaajan budjetti ja kaikki tavara pitää selässä kantaa vielä jokunen kuukausi, ei voi ajatellakaan mitään juuri ostavansa. Annettiin me sen verran periksi että käytiin tekemässä H&M:ssä pakollinen kierros, t-paitoja ja toppeja kun kuluu niin paljon kun niitä koko ajan pesee, alusvaatteita myös. Täällä oli muuten tavattoman paljon kämmenen kokoisia mustia perhosia. Ne tuntuivat viihtyvän erityisesti näyteikkunoissa ja pilvenpiirtäjien kiiltävillä lasiseinämillä, varsinkin kun satoi. Niitä eksyi myös kauppoihin sisälle.

Malesialainen hääpari tahtoi kuvattavaksi

China Town

Perinteinen ravintola kadulla

Tässä kokataan riisiä ja kanaa saviruukussa

Ruoka hyvää ja lähes ilmaista - olut sitten jo kalliimpaa

Petronasin tornit

Asustelimme China Townin kupeessa ja siellä hoidettiin myös kaikki iltaruokailut. Kuala Lumpurissa törmäsimme ensimmäistä kertaa sellaiseen katuruokakojukulttuuriin, mitä olemme koettaneet haeskella. Indonesiassakin katoruokaa sai, mutta harvoin löyty ihan selkeitä illalla vilkastuvia alueita, joissa valikoima olisi näin runsas. Tällaisten ruokakojujen ruoka on usein parasta ja halpaa kuin mikä. Laatu on kohdallaan, sillä yksi perhe on voinu tehdä vain ainoastaan tätä yhtä ruokaa jo sukupolvien ajan. Tuoreus on myös kohdallaan, sillä hyvä ruoka viedään käsistä eikä se jää seisomaan ja pilaantumaan. Usein ruokailu hoidetaan muovituoleilla kadunvarressa kiikkerän pöydän ääressä. Aterimet ovat muovia ja äänet, hajut ja maut jäävät kyllä mieleen. Oluttakin saa, joten kaikki on kohdallaan. Täällä syövät kaikki paikalliset ja monet reppureissaajatkin - hyvää, autenttista ja ei käy lompakon päälle.

Ravintola odottelee asiakkaita. China Town

Kuala Lumpurista otettiin kyyti Taman Negaraan, jota kutsutaan nimellä "maailman vanhin sademetsä". Kyytejä tuntuu järjestävän kaksi yhtiötä, joista toinen oli saanut niin paljon haukkuja, että päädyimme siihen toiseen. Han's Travelin edustaja (tai kenties jopa omistaja, huumorituulella aloimme kutsumaan ukkoa keskenämme nimellä Hans) vakuutteli meille voimallisesti ennen bussin lähtöä, miten meistä pidettäisiin huolta, ja toisteli että teidän ei tarvitse huolehtia MISTÄÄN muusta kun että nautitte lomastanne, Han's Travel huolehtii muusta. Ja todellakin täytyy sanoa että kyyti minibussilla Taman Negaraan hoitui kyllä tähän astisista etapeista parhaiten ja taukoja riitti. Kuski pysäytteli jatkuvasti kertomaan että nyt 10 min vessatauko, nyt voitte ostaa naksuja, nyt jäätelötauko, nyt lounastauko. Yleensä Indonesiassa 5-6 tunnin minibussimatkat tarkoittavat sitä, että bussi pysähtyy kerran puolenvälin kieppeillä lounaspaikalle, jossa saapi nopeasti syödä, ostaa evästä ja käydä vessassa. Ylimääräisiä taukoja ei ole, joten nestettä ei kannata kauheasti nauttia ajomatkan aikana. Mutta nyt mukava Hans piti huolen että ei ollut mitään ongelmaa rakon ylitäyttymisen suhteen. Kiitos Hans.

Viimeinen etappi viidakkoon matkattiin jokea pitkin pienellä puuveneellä. Mikäs siinä oli makoillessa, tosi perse puutui jokaisella parituntisen venereissun aikana. Matkalla näimme jonkinlaisen härän joessa ja lintuja puissa. Muut villieläimet pysyttelivät piilossa.

Jokea pitkin

Ei näy tiikereitä

Joki on aika ruskea - mietin että tästä ongitut kalat varmasti maistuisivat aika mudalta. En kokeillut

Matkan pää oli pieni Kuala Tahanin kylä. Moni vierailija tuntuu valittavan Tripadvisorissa, että kylä on tavattoman tylsä, ja tosihan on että ei siellä muuta tekemistä tunnu olevan kuin sademetsän tutkiminen. Kylä on hiljainen, majapaikat tuntuvat olevan kohtalaisen ankeita, ruokapaikkoja on vain kourallinen ja niistäkin suuri osa kelluu joessa. Lista on suppea, laatu on keskinkertaista, tarjoilu on nihkeää ja työntekijät elämäänsä kyllästyneitä eikä oluttakaan saa paitsi joen toisella puolella sijaitsevasta Mutian -resortista, jossa se sitten onkin aivan tajuttoman ylihinnoiteltua (kuten resortin huoneetkin). Tänne ei toisaalta tullakaan kaljottelemaan tai nauttimaan ilmastoiduista hotellihuoneista, tänne tullaan katsomaan sademetsää.

Pääsylippu sademetsään ei ollut kovin kallis, jokaisesta kamerasta piti maksaa vielä 5 ringgitin (1-2 euron) lupamaksu. Metsässä voi joko tallustella omatoimisesti, kiivetä kukkuloille, telttailla ja kävellä puunlatvoissa keinuvia siltoja pitkin - tai sitten voi tehdä useamman päivän opastettuja viidakkovaelluksia ja yösafareita. Me harkitsimme noita useamman päivän vaelluksia ja yöhommia, mutta päätimme ensin tehdä yhden päivän omatoimitutustumisen ja kävellä treetop walkin päästä päähän. Tämä oli sinänsä oikea ratkaisu, sillä minulle nousi taas yöllä kuume ja heräsin kauheaan hampaita kalisuttelevaan paleluun. Tauti ei ollut yhtä raju kuin Lake Toballa, mutta sain silti nukkua kaksi päivää kuumeessa ennen kuin minusta oli mihinkään. Tauti vei myös jälleen kerran ruokahalun aivan täysin ja alkoi kuihtuminen. Jopa pelkät maustamattomat purkkinuudelit oksettivat, ainoa mikä meni alas oli mehu ja vesi.

Ehdimme kuitenkin tekemään sen yhden muutaman tunnin reissun metsään, kiipeämään jollekin kukkulalle katselemaan maisemia (tuskaisen kuumaa ja kosteaa, ei meinannut kunto riittää ja olin hämmästynyt että miten olen niin heiveröinen, mutta seuraavana yönä alkanut kuumetauti selittänee tämänkin). Puidenlatvoihin viritelty treetop walk oli siisti, mitä nyt ensimmäisellä etapilla minua puri kämmeneen joku aika ärhäkät leuat ja myrkyt omaava tappajamuurahainen. No tästäkin selvittiin voittajana. Ja ei - emme nähneet tiikereitä vaikka se etukäteen oli hieman minua jännittänytkin. Taitaisi nykyään jo olla niin harvinaista nähdä näillä seuduilla villinä tiikeri, että olisi jopa syytä tuntea itsensä etuoikeutetuksi jos esim. tulisi syödyksi. Harvinaiseksi ovat käymässä kaikkialla.

Taman Negara

Suuri puu

Puiden latvuksissa

Siltaa pitkin

Yövyimme Durian Cottages -nimisessä majapaikassa. Hyvin perus, jopa hieman ankeaa, hyttysverkko oli likainen mutta ainakin sellainen oli talon puolesta. Aamupala oli ihan maittava eikä mitään valittamista, suihku toimi ja sähköt olivat päällä koko vuorokauden (joissain Kuala Tahanin majapaikoissa sähköt katkaistaan päiväksi). Majoituksen taso Kuala Tahanissa on keskitasoa alhaisempi kuulema, ja se huomioon ottaen Durian oli ihan moitteeton paikka yöpyä, ei ollut lutikoita ja suihkusta tuli vettä.

En voi erityisesti sanoa että olisin mitenkään suuresti nauttinut ajastani Taman Negarassa. Suurin syy tähän on varmasti se että tylsistyin sairastaessani ankeassa huoneessa ja mm. odotettu yösafari jäi väliin. Silti siellä oli mukava käydä, en ehkä tosin menisi uudestaan. Jos haluan nähdä jatkossa viidakkoa, matkaan Borneoon tai takaisin Sumatralle. Sademetsä oli viehättävä

Seuraavaksi matka jatkuu minibussilla ja pikaveneellä Perhentian Kecilin paratiisisaarelle sukeltamaan!