Sumatra ja Lake Toba

Pangandaranista me otettiin taas minibussi Bandungiin ja sieltä juna ensin Jakartaan ja sitten lento Sumatran saarelle Medaniin. Petros sai itsensä kauheeseen kuumetautiin jonka huippu oli juuri kun lennettiin Medaniin. Kuume huiteli neljässäkympissä ja reppana joutui ensin junailemaan ja sitten hautumaan lentokenttäpaineissa. Ei siinä kivaa ollut mullakaan vaikka terve olin. Matkustuspäivät on aina rankkoja, saatika sitten kuumeessa. Panadol laski kuumeen jonnekin 38.5 tietämille pariksi tunniksi, ja silloin pystyi hetken lepäämään. Medanissa meitä odotti aivan kauhea luukku, jossa jouduttiin yöpymään yhden yön sijaan kaksi, jotta Pee sai sairastettua itsensä kuntoon. Hotelli oli joku Zizi Zaza, eikä siinä mikään yksi asia ollut nyt niin ankea, mutta se oli monen asian summa. Ensiksi Pedron tauti, sitten ahdas pieni tylsä huone jossa ei ikkunoita. Majapaikassa oli ihan hauska ravintola, mutta henkilökunta ei tajunnut oikein mistään mitään ja kaikki oli vähän arpomista (tavattoman ystävällisiä olivat kyllä). Aamupalaksi oli suklaakastikkeessa ja hunajassa uitettua suklaapaahtoleipää (tai vaihtoehtoisesti mee gorengia eli paistettuja noodeleita, mutta Rinjani-kokemuksen jälkeen minulla oli edelleen vaikeuksia kuvitellakaan saavani yhtään mee gorengia kurkusta alas!). Mutta pahinta kaikessa oli se että meidän pieni kopperohuone suorastaan löyhkäsi koipalloilta. Haju oli niin voimakas, että kaikki tavarat ja vaatteet löyhkäsivät vielä Toballa monta päivää myöhemmin. Huoneessa oksetti ja särki päätä, asiaa helpotti jos vessan oven piti kiinni (sillä siellä myrkkypallot sijaitsivat), mutta sitten vessaan ehti kertyä sellainen kaasukammio että siellä käyminen oli kyllä aivan omalla vastuulla ja päässä heitti.

No, Medan oli ankea, mutta Pee sai itsensä kuntoon, mikä oli tärkeintä. Yhden ylimääräisen lepopäivän jälkeen raju mutta lyhyt lentsu oli selätetty, ja saatoimme ottaa riksan (vai trishawn?) minibussiasemalle (kaikki rinkat ja kassit kasattiin yhteen kulkuneuvoon koska takseja ei saanut, mysteeri miten mahduttiin ja pysyttiin pystyssä siiinä pienessä kopperossa!) ja hypättiin bussiin.

Matka Toballe taisi kestää viitisen tuntia. Täällä oli tarpeen turvautua jälleen matkapahoinvointitablettiin, sillä indokuskit haluavat aina lyödä nopeusennätykset minibussilla tavattoman mutkaisilla ja kuoppaisilla vuoristoteillä. Usein vielä menee rengas, tällä kertaa se ei puhjennut (kuten Jaavalla kävi kahdesti), mutta jarrupalat jouduttiin vaihtamaan. Bussi oli täynnä paikallisia ja telkkarista näkyi indonesialaisia karaokevideoita koko reissun ajan. Itse musiikkikin oli aika kovalla. Aika kulttuuripläjäys!

Kun Toban massiivinen sininen kraaterijärvi tuli ensimmäistä kertaa näkyviin oli hetkessä selkeää, että matka kannatti. Meri on ihana, mutta suomalaisena sitä jotenkin rauhoittuu ihan eri tavalla järven äärellä.

Tobasta. Sehän on siis tietysti tämä viimeistään Madventuresin suomalaisille tutuksi tekemä 90 kilometriä pitkä syvä muinaisen tulivuoren kraateriin muodostunut järvi. Se sijaitsee 900 m korkeudessa, tietääpi sanoa Wikipedia. Viimeisin purkaus noin 74 000 vuotta sitten oli niin massiivinen pamaus, että siinä meni mukana melkein koko ihmislaji tältä planeetalta. Mullistus aiheutti yhden isoimmista pullonkauloista ihmisen kehityspolulla ja se on tiettävästi ollut suurin purkaus - jos nyt ei ikänä niin ainakin pitkiin, pitkiin aikoihin. Nykyään paikalla on rauhallista ja turvallista olla, maa voi joskus kuulema hieman järistä. Maan alla möyrivät voimat lämmittävät kraaterijärven vettä ja saarella on rikinkatkuisia kuumia lähteitä. Ilmasto on hieman viileämpi, vuoristossa kun ollaan.

Batak-talo

Hassuja kattoja

Järven keskellä on Samosirin saari, jota asuttaapi batak-heimo. Nämä vekkulit ne rakentelevat hauskoja taloja, joiden katot suippenevat huikean venemäisinä. Koetimme saada majapaikan batak-talosta, muttei onnistunut. Ei haittaa, meillä oli varsin mukava viettää viikko Lekjon -majapaikassa. Majapaikka löytyi helposti, sillä kun hyppäsimme minibussista meitä oli heti vastassa paikallinen poika, joka neuvoi, suositteli, lupasi näyttää (myönnyimme koska helppoa, olisimme voineet myös kieltäytyä toki) ja kuultuaan että olemme Suomesta, sanoi "Mitä vittua perkele". Kiitos Riku ja Tunna ja Madventures, oppi mennyt perille. Meitä oli hieman netissä palstoilla peloteltu että paikka on nykyään ihan täynnä suomalaisia. Olimme hieman sesongin ulkopuolelle liikenteessä, ja näimme ehkä 4 muuta suomalaista pariskuntaa sillä pienellä alueella jolla vietimme rennot hiljaiset päivämme, joten varmasti sesongin aikana meitä härmäläisiä sitten riittää ihan rasitukseksi asti. Nyt kuitenkin oli mukavan hiljaista ja rentoa. Mukavaa muutenkin, sillä sain Peen kuumetaudin heti ekana yönä ja nukuin sängynpohjalla 40 asteen kuumeessa kaksi päivää. Kaunis paikka sairastaa, isosta ikkunasta näkyi hauska laituri ja ihanan kaunis järvi, joka varsinkin aamulla auringonnousun ja illalla -laskun aikaan oli peilityyni, väreinä vaaleanpunainen, vaaleansininen, oranssi ja violetti.

Sairastelu oli jotain täysin erilaista kun Suomessa (tai edes Ausseissa ollessa). Minulla ei ole vuosiin ollut kuumetta, viimeksi noussut yli 38:n asteen varmaan lapsena. Nyt kuitenkin hujahti tappiin että napsahti, aivan tajuton horkkapalelu, päänsärky ja kaikki ruoka ja juoma etoi koko ajan. Etomisen takia ei pystynyt kuvitellakaan syövänsä, mikä johti siihen että tila meni aika heikoksi. Lantiota, jalkoja ja selkää särki makaamisen takia (kiitos edellisen päivän pitkän bussimatkan) eikä siksi juuri voinut nukkua. Maha meni sekaisin jatkuvasta särkylääkkeiden syömisestä. Olo oli aika voimaton ja päivät tuntuivat pitkiltä. Taudin ohitettuani housut eivät enää pysyneet jalassa, paino oli pudonnut sen verran. Kyllä tätä kaksi päivää kestää, mutta jos olisi jatkunut viikon olisi voinut joutua pakkosyöttämään itseään nottei joutuisi tiputusletkun päähän.

Petroskoi nautiskeli saaresta, vuokrasi skootterin ja katseli maisemia (sekä kantoi potilaalle hedelmämehua, suklaata, keksejä, hedelmäsalaattia ja teetä). Taudin voitettuani teimme päiväreissun ja ajoimme Samosir-saaren ympäri. Reitti kulki sekä rannalla että vuoristossa, kerran jouduimme tien katkeamisen takia ylittämään  sillassa ammottavan reiän lankkua pitkin, minä toista kättä heittäen ja P jännittäen että tippuukohan pelkkä skootteri monttuun vai meneeköhän hän mukana. Tällaiset skootterireissut ovat aina yhtä reissun parasta antia - näkee miten ihmiset oikeati asuvat turistialueiden ulkopuolella ja mistä saavat elantonsa. Näimme riisipeltoja, kalastajia, vesipuhveleita mutakuopissa viilentymässä ja aivan TAVATTOMASTI iloisia pieniä lapsia, jotka nauroivat ja huutelivat heipat ja halusivat juosta läpsäisemään femmat. Oli itselläkin hymy herkässä.

Moni varoitteli meitä, että Toballa aurinko paistaa kohtisuoraan ja ilma on ohutta, eli vaikka sijainti on sen verran korkea että ilman on viileämpi, muistakaa juntit se aurinkorasva. Me kuuntelimme neuvoja ja laitoimme rasvaa, mutta se ei siltikään ollut tarpeeksi vaan poltin naamani ekaa kertaa koko reissun aikana (koko Australia-ajan sain melkein olla ilman moista, ehkä poltin naamani lievästi kerran tai pari koko kolmen vuoden aikana). Lisäksi luimme jostain että Samosirin ajaa ympäri 4 tunnissa - meillä meni varmaan 7. Meinasi perse puutua ja pahasti, ei siinä muuta hätää ollut. Tiet kun tuppaavat olemaan ajoittain hyvin kuoppaisia.

Puhveli

Metsää kuin Suomessa

Tie poikki

Kraaterijärvi Samosirin saarelta katsottuna

Paikallista maalaismaisemaa

Lekjon eli majapaikka

Vietimme Toballa noin viikon. Päivät kuluivat lukiessa, uidessa, chillatessa, syödessä ja juodessa. Maatessa ja päiväunia ottaessa. Rentouttavaa, oli mukava täyttää akut Bandungin, Jakartan ja Medanin jälkeen. Paikka on kyllä kaunis. Meidän oli tarkoitus tutustua Sumatralla myös sademetsiin ja tehdän parin päivän viidakkotrekki, mutta kuumeilujen takia aikataulu hieman kiristyi ja koska indoviisumi alkoi olla pian käytetty, piti meidän bookata samantien lennot maasta pois. Sumatran sademetsät jätetään seuraavaan reissuun. Ehkä bongaamme sitten tiikerinkin, iih! Tällä reissulla täytynee tyytyä siihen mikä on oluttölkin kyljessä.

Seuraavaksi heipat Indonesialle ja matkaamme Malesian puolelle.

Järvi voi olla tyyni

Ja järvi voi olla myös yhtä aallokkoa