Nyt on maanantai 7.3. Heitin poikaystäväni aamupäivästä kentälle ja ajelin takaisin kotiin. Olo oli mitä mainioin, mutta tein sen virheen, että katselin digiboxilta jonkun nauhoitetun rakkauselokuvan, joka avasi tulvaportit. Kyynelehdin aikani, jonka jälkeen tuli totaalinen unelias väsähtäminen. Möllötän vain seiniä enkä saa aikaiseksi mitään.
Omaan lähtööni on neljä-viisi viikkoa, ja tekemistä on vielä paljon. Se ei niinkään huoleta, mutta tiedän, että ikävä tulee olemaan läsnä seuraavien kuukausien ajan. Ensin ikävöin rakastani, joka on jo perillä, ja sen jälkeen perhettä ja ystäviä Suomessa. Mutta kuten Maj Karma sen sanoo: Turha kultani pelätä on, pelätä ikävää. Turha sellaista pelätä on, pelätä elämää.
Ensi lauantaina on läksiäisbileet tämän kotikylän ystäville. Odotan sitä innolla! Elämä tuntuu olevan yhtä ihanaa odotusta. Jännitys tosin purkautuu välillä tiuskimisena vanhemmille, mutta he sanovat ymmärtävänsä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti