Perhentianeilta minibussi kuljetti meidät Georgetowniin, Penangin saarelle. Saari sijaitsee Malesian länsirannikolla, kun taas Perhentianin saaret ovat itäpuolella. Malesian niemimaa on kuitenkin aika kapea eikä matka kestänyt kun muutaman tunnin.
Georgetowniin meidät houkutteli oikeastaan kaksi asiaa. Ensinnäkin kaupungin historia on värikäs ja kaupunki (varsinki vanha puoli värikkäine vanhoine julkisivuineen) on päässyt UNESCOn maailmanperintölistaan. Toinen mainittava asia Georgetownista on että tämä on yksi kaakkoisaasian kulinaristisista keskuksista. Malesialaista ruokaa löytyy, mutta täällä varsinkin intialais- ja kiinalaiskorttelit vetävät hyvän ruuan ystäviä ympäri maailman. Anthony Bourdainkin on käynyt hehkuttamassa mm. paikallista laksaa. Poiketen muualla tarjotuista kookosmaitoisista perinteisimmistä laksa-keitoista, Penangin versio on hapan, kookosmaidoton, äkkiseltään yksinkertaisen oloinen kulho kasviksia ja hapatetulta kalalta maistuvaa lientä. Myönnän, ei paras mainospuhe, mutta usko pois - annos maksoi kenties euron ja oli yksi parhaista ruuista mitä olen tällä reissulla syönyt, ehdottomasti top-5 -listalla, jos sellaisen joskus kasaan. Kuten niin moni muukin ruoka täällä, ruuan juju ja salaisuus on pitkään haudutetussa liemessä ja parhaista raaka-aineista rakkaudella valmistetuissa kastikkeissa - proteiinit tai nuudelit tai riisi tai kasvikset ovat sitten siinä mukana täyttämässä mahaa.
 |
| Oikealla vanhoja suojeltuja julkisivuja |
Meidän majatalo sijaitsi aivan Chinatownin ja Little Indian rajamailla - eli siellä missä katukeittiöt kukoistavat. Penangista ja Georgetownista voisi sanoa vaikka mitä kivaa, mutta täällä ruoka vaan nyt tuntui olevan se juttu. En ole missään syönyt niin hyvää intialaista kana-masalaa tai samosaa - jälkimmäiseen kehittyi addiktio ja Pee naureskeli kun en saanut noita rapeakuorisia, kuumia, mehukkaita intialaisia kanapiiraita mielestäni.
Vietimme Georgetownissa muutaman päivän ja tuona aikana ei kyllä ehtinyt nälkä tulla kertaakaan, maha venyi katuruokakojujen äärellä ja pienissä ravintoloissa. Myös majapaikkamme aamupala oli koko reissun paras - erilaisia hyvissä sooseissa paistettuja noodeleita, roti canaita currykastikkeineen (siis paistettua lettuleipää), paahtoleipää, vesimelonia ja tuhtia kahvia. Tuntuu aina niin hyvältä kun majoitus sisältää aamupalan, lähtee päivä hyvin käyntiin.
 |
| Perinteinen katuruokakoju |
 |
| Tästä sai valita tikkuja ja rouva kypsensi ne minulle kiehuvassa vedessä. Tarjolla oli kahdeksaa erilaista soosia mihin tikkuja saattoi dipata. Otin mm. pekoniin käärittyjä pieniä itujen näköisiä sieniä. Hyvää oli, soosit varsinkin. Ihastuin tähän ideaan, pienellä rahalla saa mahansa täyteen ja samalla tulee maisteltua montaa erilaista vaihtoehtoa |
 |
| Kuivattua mustekalaa tarjolla |
Kävimme me myös legendaariseksi muodostuneessa Hong Kong Barissa, joka on ollut jo vuosikymmeniä varsinkin australialaisten sotilaiden koti kaukana kotoa. Paikka paloi jossain vaiheessa ja ikävä kyllä myös vuosikymmeniä vanhat vieraskirjat sen mukana. Mutta perinne aloitettiin uudelleen ja mekin rustasimme nimemme vieraskirjaan. Olutta särpiessä oli kiva selailla ja katsella kuinka paljon maamiehiä oli paikkaan eksynyt. Ehkä joka neljännellä sivulla oli terveisiä Suomesta.
 |
| Hong Kong Bar |
 |
Hong Kong Barin vieraskirjasta löydettyä : "So good bar!!! We are from Russia! Russia the best country!" Ja sen alla "AND I AM FROM FINLAND"
|
 |
| Tämä rakennus on värimaailmaltaan aivan tavattoman kaunis. Myös itse maalaus on taitavasti tehty. Georgetown on kuuluisa myös katutaiteestaan |
Hommattuamme Thaimaan viisumit suurlähetystöstä otimme lautan mantereen puolelle ja ostimme liput junaan Butterworthin asemalta. Junamatka Thaimaan puolelle Hat Yain kaupunkiin kestää kuutisen tuntia. Oikeastaan junalipun pystyi ostamaan vain Thaimaan rajalle asti. Rajalla tehdään noin tunnin pysähdys asemalle jolloin on syytä käydä rajavelvollisuudet läp ja ostaa uusi junalippu perille asti. Jokaisella asemalla myydään kaikenlaista syötävää kuten paistettuja lihatikkuja, valmiiksi pakattuja ruoka-annoksia, mangoa ja muuta hedelmää ja kahvia ja virvoitusjuomia. Me olimme kuitenkin ottaneet junassa valmiin aterian, joka valmistettiin meille kun jonotimme tullissa. Ruoka odotti pöydässä, ja vaikka se oli ehkä vähän sellainen tylsän länkkärin helppo valinta mennä siitä mistä aita on matalin (ja maksaa siitä enemmän), oli pitkän matkapäivän ja tullirumban päätteeksi mahtava tulla valmiiseen pöytää. Annos oli iso ja sisälsi vapaavalintaisen ruuan (minä otin kanaa ja cashew-pähkinöitä, helppo valinta ja maukasta oli), riisin ja friteerattuja kanapaloja, kahvit, mehut ja banaanit. Lisäksi meille ojennettiin yksi valtava Leo-olut per naama. Ruokaa oli enemmän kuin tarpeeksi. Tehtiin myös ensikosketus Thaimaan chilikulttuuriin - ruuan kanssa tuli pieni muovipussi chiliöljyä, jota ei tarvinnut kun muutama pisara antamaan makua. Jatkossa kerron hieman enemmän Thaimaan maustetasosta, se on ollut meinaan selkeästi reissun kovin. Huh, muistelemme molemmat vieläkin kauhulla Chiang Maissa vietettyjä tuskanhikistä öitä ja vatsanväänteitä....
Junamatka sujui siis mukavasti, matkustimme kakkosluokassa joka tarkoittaa että on siistiä mutta konstailematonta, vessa on hyvin perinteinen junanvessa, mutta ainakin junassa on vapaus liikkua ja pitää vessataukoja miten tahtoo, toisin kuin minibussilla matkustaessa. Lisäksi meno on kolinastaan huolimatta tasaisempaa kun pomppuisilla ja mutkaisilla vuoristoteillä. Ja maisemia on mukava katsella, maaseutu on vehreää ja kaunista ja pienet kaupungit mielenkiintoisia. Juna oli perillä illalla Hat Yaissa, jossa vietimme päivän ennen kun suuntasimme kohti Koh Samuin
saarta.
 |
| Rinkka selkään laittaessa tukka on aina tiellä. Se näköjään naurattaa |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti