Bangkok, Chiang Mai ja buddhalainen meditaatioretriitti

Bangkok 

Taon jälkeen oli aika jättää rantakohteet taakse ja matkata Thaimaan pääkaupungin Bangkokin kautta pohjoiseen. Matka junalla toisessa luokassa kesti koko yön - juna lähti ehkä kymmeneltä illalla ja oli aamulla seitsemän maissa Bangkokissa. Yö sujui hyvin yläpunkassa pötkötellessä. Vaikka uni on kolisevassa pomppivassa kuumassa junassa katkonaista, on tämä silti yksi parhaita tapoja matkustaa. Makuupunkan eteen saa vedettyä verhon, mutta silloin tuulettimen puhaltama iltavirta ei pääse nukkujaan ja tulee tukalan kuuma. Aamulla heräsimme noin tuntia ennen pääteasemaa siihen, kun paikalliset alkoivat kiertelemään vaunuissa aamupalaa ja kahvia myyden. Samalla junan henkilökunta alkoi kasaamaan sänkyjä pois. Yläpeti kääntyi näppärästi piiloon seinää vasten ja alapedistä saatiin kätevästi kaksi istumapaikkaa.

Yläpunkka

Saimme vielä ihailla maisemia noin tunnin ajan kun juna ratisteli pääteasemaa kohti. Radanvarren hökkelikodeissa ja romukasaa muistuttavissa ravintoloissa oltiin jo työntouhussa. Juna oli yllättäen vain reippaat puolisen tuntia myöhässä, täällä on kuulema kovinkin yleistä että junat myöhästelevät, aina. Meidän kokemuksen mukaan junalla pääsee kuitenkin varmimmin perille, minibussien kuskeilla (varsinkin Indonesiassa) tuntuu aina olevan oma agendansa eikä aikatauluun ole aina luottaminen.

Asemat ovat aina niin mukavia, niissä on tunnelmaa. Tuntuu että seikkailu alkaa juna-asemilla ja lentokentillä, tie aukeaa edessä ja mahdollisuudet ovat rajattomat. Bangkokin asemalta päätimme lähteä kävellen kohti Khao San Roadia, Bangkokin pahamaineista backpackerkatua. Olihan tuo paikka nähtävä kun kerran Bangkokissa oltiin. Söimme aamupalan ja otimme huoneen kaduin isoimmasta hostellista, D&D Innistä. Meillä oli sen verran asioita hoidettavana, ja koska Khao Sanilta kuulema saa kaiken mitä reppureissaaja voi tarvita, ajattelimme keskeisen sijainnin olevan nyt tällä kertaa hyvä idea.

Aamupalan aikaan Khao San oli rauhallinen, ensimmäiset myyjät vasta pistivät kojujaan pystyyn ja backpackerit nukkuivat vielä dormeissaan parannellen ilmeisesti edellisillan krapulaa pois. Illalla katu näytti kuitenkin aivan erilaiset kasvot. Bilettäjiä tuntui olevan joka paikassa, happy hour kellon ympäri, drinkkejä ei myyty laseissa vaan ämpäreissä ja kaksi yhden hinnalla. Krääsää ja vaatetta oli tarjolla paljon ja joka toisella vastaantulijalla oli jalassa ne samat löysät elefanttikankaasta tehdyt housut, jotka tuntuvat löytyvän jokaisen stereotyyppisen backpackerin repusta. Kadulla myytiin mm. laservaloja ja -kyniä ja -suristimia (kenellä ikinä tarvetta moiselle?), skorpionitikkuja syövätäksi (jos päissään haluaa näyttää kavereilleen kuinka yyberkova tapaus on) ja niitä samoja turistikledjuja, joihin törmää Thaimaassa joka kadunkulmassa. Kaikkein eniten minua kuitenkin hämäsi Petrin käsikynkässä roikkuvat miehet, jotka koettivat kaupata misterille mittatilauspukua. Ja niitä oli paljon, joka paikassa. Ymmärrän että joku tulee Bangkokiin ja haluaa teettää puvun koska halpaa, silloin hän varmastikin menee pukuliikkeeseen ja hoitaa homman. Mutta että kadulla myydään ohikulkijoille mittatilauspukupalveluita ja tatuointeja ex tempore -meiningillä, se tuntuu vähän kaukaa haetulta. Mihin täyden rinkan kanssa reissaava sen puvun edes työntäisi, pukisi ylleen?

Khao San Road

Paikallisten asuntoja joen varrella

Hökkeleitä

Ei liene yllätys että emme pitäneet Khao San Roadista. Se oli mukava nähdä mutta sinne ei tarvitse enää pikavisiittiä kauemmaksi ajaksi eksyä. Teimme me retkiä Sukhumvitiin ja China Towniin ja vanhan kaupungin puolelle. Jokiveneellä oli mukava matkustaa ja katsella joenvarren hökkelitaloja ja niiden vieressä kohoavia valtavia kullattuja temppeleitä ja palatseja. Vastakohtia ja pällisteltävää riitti.

Bangkok vaikutti mukavalta paikalta. Vaikka kyseessä on suurkaupunki, Indonesian isoista kaupungeista poiketen täällä tuntuu liikenne olevan edes jotenkin hallussa. Indonesiassa ei koskaan ollut liikennevaloja isoissakaan risteyksissä, tai jos niitä oli ne eivät toimineet, tai jos ne toimivatkin niin kukaan ei noudattanut niitä. Ja jos autoille valot olikin, jalankulkijoille ei ja sai jatkuvasti pelätä henkensä puolesta. Autojen seassa olisikin vielä pystynyt loikkimaan, mutta jokaisesti pienestäkin kolosta sujahtelevat skootterit tekivät asiasta stressaavaa ja vaarallista. Thaimaassa kaupungit ovat siistimpiä ja liikenne toimii paremmin. Jalankulkijaa on ajateltu, usein kävelijät on nostettu ylikulkusilloilla omaan katettuun käytäväänsä, josta on helppo käynti liikekeskuksiin ja metroasemille.

Jokiveneellä on mukava kulkea

Tyypillinen hole-in-the-wall -ravintola China Townissa

Täällä sattui taas yksi haveri. Pete kävi hyvää hyvyyttään hakemassa meille Seven Elevenistä ilatapaksi noodelikupit ja onnistui polttamaan kätensä kiehuvalla vedellä (kyllä, sen saman käden jonka puhkaisi Taolla siihen koralliin, huoh). Episodista seurasi parin viikon sessio, jonka aikana käsi ensin meni punaiseksi ja nousi täyteen rakkuloita, jotka sitten puhkesivat ja vuotivat. Sitten siitä lähti nahka ja lopulta se oli valkoinen kinnas muuten päivettyneen käden jatkona. Petelle nousi kuume Bangkokin juna-asemalla, kun odotimme yöjunaa Chiang Maihin, ja meille tuli jo huoli että käsi on tulehtunut, sillä kuume oli korkea mutta mitään flunssan oireita ei ollut. Pete haki aseman apteekista antibiootit (koska niitä saa täällä sen enempää lääkäriä näkemättä) ja kävimme Chiang Maissa vielä varmuuden vuoksi sairaalan päivystyksessä. Mutta kuulema parantuminen eteni hyvin eikä kädessä ollut tulehdusta. Seuraavien päivien korkea kuume, ihottuma ja lihassärky sai epäilemään hyttysten levittämää dengue-kuumetta. Tämä oli todennäköistä myös siksi etten minä sairastunut ollenkaan, dengue kun ei leviä ihmisestä toiseen.

Khao San Roadin ostoksista vielä sen verran, että shoppailut kandee varmaan hoitaa jossain muualla, tai sitten olla valmis maksamaan lähes tulkoon aina se pyydetty hinta. Yleensä aina neuvotaan tinkimään, mutta Khao Sanilla ja lähikortteleissa myyjät tietävät että ostajia riittää, he eivät ole rahojasi vailla ja minulle suututtiin kun koetin pyytää hieman alempaa hintaa. Chiang Maissa myyjät taas suostuvat välittömästi alempaan hintaan hymyillen ja helposti siinä tajuaa että olisi ollut vara tinkiä enemmänkin. Khao Sanin myyjät tuntuivat väsyneen turisteihin. Samaa näkyi myös taksikuskeissa, yksi ajoi pois sanaakaan sanomatta kun meidän ehdottama hinta ei sopinut. Ei halunnut edes jäädä keskustelemaan aiheesta.

Chiang Mai

Bangkokin yöjuna Chiang Maihin oli samanlainen tuulettimella varustettu kakkosluokan makuuvaunu. Tällä kertaa kuumuus kuitenkin häiritsi koko yön eikä tuulettimesta juuri ollut apua. Tukalan kuumuuden ja hikoilun lisäksi Pete oli kuumeessa ja makuuvaunu täynnä torakoita ja jotain lenteleviä höttiäisiä. Olimme Chiang Main asemalla ennen auringonnousua ja odottelimme pari tuntia hörppien kahvia ja käymällä suihkussa sekä vaihtamalla yön aikana läpihikoillut t-paidat puhtaisiin. Auringon noustua otimme taksin majapaikkaamme.

Chiang Mai on veikeä pieni kaupunki Pohjois-Thaimaassa. Kaupunki sijaitsee vuoristossa ja lämpötila on varmaan keskimäärin viitisen astetta Bangkokia alhaisempi. Sadekuuroja saatiin lähes päivittäin ja pitkistä housuista ja voimakkaasta hyttysmyrkystä tuli ihan päivittäisiä kavereita, sillä itikkaa riitti ja ne olivat ärhäköitä. Chiang Mai on reissaajien suosiossa ja turistialueita on paljon. Kaupungilla on kaksi varsinaista keskustaa - backpackeritoiminnan ydin on muurin (jota ei ole enää tosin pystyssä kun osassa paikkaa) ja vallihaudan rajaama neliönmuotoinen vanha keskusta temppeleineen, hostelleineen ja vallihaudan itäreunan pubeineen ja Go Go -baareineen. Paikallisten suosima keskus taas sijaitsee China Townin alueella. Chiang Mai tunnetaan mm. aktiivilomailusta (white water rafting, puunlatvoissa kulkevat köysiradat, vaellus), kokkauskouluistaan, buddhalaisista temppeleistään, jooga- ja meditaatioretriiteistään, Bo Sangin käsityökeskittymästä (mm. käsintehtyjä  paperisia päivänvarjoja)  ja krääsämarkkinoistaan. Jälkimmäisiä on night marketin alueella joka ilta ja yö. Lisäksi lauantaisin ja sunnuntaisin jotkut kadut täyttyvät käsitöitä, antiikkia, krääsää ja ruokaa myyvistä paikallisista ja shoppailevista turisteista.

Chiang Maissa riittää temppeleitä

Temppelit ovat aika hulppeita niin ulkoa kuin sisältä. Osa saattaa olla silti rakennettu satoja vuosia sitten, näistä pidetään vaan niin hyvää huolta ja kunnostetaan jatkuvasti

Chiang Mai oli täynnä reppureissaajia, mutta kaupunki oli muista matkan kaupunkikohteista poiketen rauhallinen, leppoisa ja mukava. Viihdyimme täällä erittäin hyvin - kunhan pysyttelimme kaukana pahimmista turistiravintoloista. Pedro oli dengue-kuumeessa ensimmäiset päivät ja minä tutustuin kaupunkiin. Meidän oli alunperin ollut tarkoitus kokeille koskenlaskua ja osallistua kokkauskurssille, mutta sairastelu hieman muutti suunnitelmia. Kuulin kuitenkin paikallisen buddhalaisyliopiston järjestämistä vuorokauden kestävistä meditaatioretriiteistä, joissa tutustutaan buddhalaisuuteen ja meditaatioon. Hetken mietittyämme päätimme ottaa osaa.

Retriitistä

Chiang Maissa keskityimme aika paljon rentoutumiseen, hyvään ruokaan ja juomaan ja rauhallisen majapaikkamme suolavesialtaalla chillailuun. Huoneessa oli myös ilmastointi ja televisio elokuvakanavineen, joten täällä tuli kyllä ladattua akkuja ihan omassa rauhassa aika paljon. Minä luin taas myös paljon, paksu kirja meni vajaassa viikossa. Tuli meillä käveltyäkin ihan mukavasti koska helle ei ollut niin lannistava kuin Bangkokissa. Oli enemmän energiaa ulkoilla.

Kaiken rentoutumisen, syöpöttelyn ja tissuttelun jälkeen päätimme koettaa olla hyviä ihmisiä ja ilmottauduimme MCU Buddhist Universityn vuorokauden kestävälle meditaatiokurssille (klikkaa tästä kotisivuille). Sovimme majapaikkamme kanssa, että jätämme rinkat sinne ja palaamme retriitin jälkeen vielä pariksi yöksi ennen kun otamme minibussin Paihin.

Heittäydyin hyväksi

Retriitti alkoi yliopiston kampuksella. Täytimme paperit, maksoimme kurssimaksun ja halukkaat saivat ostaa valkoiset vaatteet, joita kurssilaisten oli käytettävä retriitin ajan (vaihtoehtoisesti sai tuoda mukanaan omat vaatteet). Tätä seurasi lyhyt johdatus buddhalaisuuteen, jonka jälkeen meidän kyyditettiin noin tunnin ajomatkan päähän varsinaiseen kurssikeskukseemme. Meidät jaettiin huoneisiimme (piti olla olla kämppis samaa sukupuolta, ettei hairahdu houkutuksiin) ja vaihdoimme yllemme valkeat puuvillavaatteet. Valkoiseen pukeutuminen on yksi viidestä säännöstä (tai kehotuksesta) joita meidän tuli retriitin ajan noudattaa. Lisäksi meidän oli vuorokauden ajan pidättäydyttävä valehtelusta, tappamisesta (edes muurahaisen päälle ei saanut astua), kaikenlaisesta esiaviollisesta haureudesta ja päihteiden käytöstä. Tarkoitus oli myös että kyseessä olisi hiljaisuusretriitti, jolloin puhe ei ole kielletty mutta munkki esitti pyynnön että koettaisimme olla rauhassa ja välttää turhaa metelöintiä. Neuvo unohtui kyllä aika helposti, kun samanikäiset reppureissaajat ympäri maailman kokoontuivat syömään tai kahville - kokemuksia oli pakko päästä vaihtamaan ja äänentaso nousi aika nopeasti.

Ensimmäisenä päivänä meille opetettiin perusmeditointiasennot, joita on neljä: istuminen, seisominen, kävely ja makaaminen. Istualtaan meditoinnin voi hoitaa itselleen mieluisassa asennossa, mutta kuulema lootusasento on paras. Tätä en aivan ymmärrä, mitä väliä sillä on istuuko risti-istunnassa vai taitaako täyden lootuksen ilman pahimpia jalkakramppea. Ehkä kyse on siitä että jälkimmäinen on vaikea ja voi muodostua tuskalliseksikin, mutta jos silti pystyt meditoimaan ja unohtamaan fyysisen epämukavuuden olet tosi kova sälli ja sisäistänyt jotain olennaista mielenrauhasta ja keskittymisestä. Tiedä häntä. Kävelymeditaatiotakin voi harrastaa eri tavoin, jokaisen askeleen voi jakaa mielessään 1-6 vaiheeseen, tarkoittaen että 1. vaihe käsittää yhden liikkeen per askel ja esimerkiksi 6. asteen kävelymediaatiossa jokainen eteen otettu hidas askel sisältää kuusi tietyllä tavalla suoritettavaa liikettä. Ideana on, että niiden laskeminen ja oikein suorittaminen vaatii keskittymistä, eikä mieli lähde harhailemaan epämääräisyyksiin. 6. asteen jokainen askel sisältää siis kohdat kantapään nosto, koko jalan nosto, jalan eteenpäin kuljetus, alas laskeminen, päkiän kosketus maahan ja lopulta koko jalan kosketus maahan. Sitten sama toisella jalalla.

Seisomismeditaatio.

Kuvan oikeudet MCU http://www.monkchat.net/?name=gallery

Istumismeditaatio.

Kuvan oikeudet MCU http://www.monkchat.net/?name=gallery

Ensimmäisen illan harjoittelimme eri meditaatioita. Lauloimme myös messuamalla yhteen ääneen. Ennen yksinkertaista illallista piti myös laulaa, messusimme siitä miten syömme tämän ruuan vain ravitaksemme ruumistamme jotta se jatkaisi eteenpäin, emme mielihyvän tai kauneuden vuoksi. Ruuaksi oli pad thaita, eli maustettuja kasvisten, kanan ja tofun kanssa paistettuja noodeleita, joiden päälle sai itse laittaa chiliöljyä ja paahdettua maapähkinämurskaa. Maistuipa hyvältä.

Aamulla heräsimme viideltä kongiin. Ennen aamupalaa oli vuorossa istumis-, seisomis- ja kävelymeditaatioharjoituksia pihamaalla. Ilmassa oli yön jälkeen usvaa, aurinko nousi ja linnut lauloivat. Munkkimme kertoikin, että aamu on parasta aikaa meditoida ulkona luonnossa. Mielestäni myös kauneinta, luonto on kaunis ja linnut laulavat, mutta munkki kehotti unohtamaan ympäröivän luonnon ja olemaan siis kuulematta myös lintuja ja keskittymään itseensä kääntäen kaiken huomion sisäänpäin. 

Harjoittelimme vielä almujen antamista ennen aamupalaa tarjoamalla munkillemme keitettyä riisiä, jonka jälkeen hän lauloi meille kiittäen ja kenties siunaten. Tiedä häntä, buddhalaisuushan ei ole uskonto vaan opetettava filosofia eikä jumalia ole, mutta buddhan kultaisten kuvien palvominen ja edessä messuaminen kyllä tuo monenlaiset uskonnolliset kultit mieleen. Koetimme olla kuitenkin avoimin mielin liikkeellä, sillä buddhalainen filosofia on hieno ja siitä voi oppia paljon. En tässä blogissa aio mennä kovin tarkkaan yksityiskohtiin, niitä voi jokainen googlettaa jos on aiheesta kiinnostunut. Minua eniten häiritsi ehkä miten passiivinen kuva buddhalaisuudesta tuli. Että maailmasta ei poistu kärsimys tekemällä aktiivisesti hyvää, vaan pidättäytymällä pahan tekemisestä. Jos jokainen hoitaa itse itsensä ja oman elämänsä ja noudattaa tätä perusajatusta, ei kukaan satuta toista eikä aiheuta kärsimystä. Mutta buddhalaisuuden peruspilari on ajatus, että elämä on kärsimystä ja kärsimyksestä voi vapautua noudattamalla tiettyjä elämänohjeita. Osa on hienoja, kuten että ei tulisi tappaa, satuttaa, valehdella yms. mutta osa on mielestäni hieman outoja ja ristiriitaisia, esimerkiksi munkit eivät saa koskea kehenkään eikä heihin saa koskea, varsinkin nainen on aivan ehdoton nounou koska munkin on vältettävä kaikkea epäpuhtaita ajatuksia. Porukan muutama feministi tästä asenteesta naisia kohtaa raivostuikin ja jouduimme todistamaan aika kiusallisia keskusteluja kun aggressiiviset feministit hyökkäsivät munkkiparan kimppuun tivaamalla miksi buddhalaiset pitävät kuukautisia epäpuhtaana asiana, ja siksi siis naismunkit eivät saa samalla tavalla viettää aikaa pyhissä temppeleissä ja käyttää samoja munkinkaapuja. Ihan aiheellisia kysymyksiä, mutta olisin mieluummin käyttänyt kyselytunnin keskustellen paljon mielenkiintoisemmista aiheista, kun että miksi tuhansia vuosia vanha filosofia on niin patriarkaalinen (kaikkihan ne tuntuvat olevan!). Eli siis: hyviä kysymyksiä ja aiheellisia, mutta kaikelle keskustelulle on aikansa ja paikkansa, eikä tuo ollut se.

Almujen antamista.

Kuvan oikeudet MCU http://www.monkchat.net/?name=gallery

Lisäksi meitä hieman pohditutti se että tavalliset ihmiset lahjoittavat munkeille ja temppeleille almuina paljon rahaa ja tavaraa ja joka paikka hohtaa uutena ja kultauksia ja koristeita ja krumeluureja riittää ja sitten taas tavallisen kansan keskuudessa köyhyyttä on  niin paljon. Munkit eivät saa omistaa eivätkä ostaa ja heidän pitää pyrkiä pois maallisen tavaran himosta, mutta silti heillä voi olla iPhoneja ja tabletteja, koska he saavat niin paljon lahjoituksia. Itse aina olen ajatellut että munkki (esimerkiksi fransiskaanimunkki joka on tietysti aivan eri asia kun buddhalainen munkki) olisi köyhä, nöyrä kansan palvelija. Buddhalaiset munkit nähdään pyhinä ja heidät nostetaan tavallisen kansan yläpuolelle. Silloin tuntuu että munkki on itsekäs, hän pitää huolen omasta karmastaan, omasta hyvinvoinnistaan ja tekee työtä kohti omaa valaistumistaan. Hän voi toki myös opettaa, mutta jokaisen oppilaan on itse tehtävä työtä saavuttaakseen oma kärsimysvapaa elämänsä, munkit eivät aktiivisesti osallistu parantamaan kansan oloja. Tai ovat he mukana rakentamassa ja rahoittamassa sairaaloita, mutta he eivät esimerkiksi halua koskea sairaisiin, ellei ole aivan pakko. Tällaista pohdintaa lyhyt vuorokauden tutustuminen buddhalaisuuten herätti minussa, mutta ehkä tämä nyt vaatii minulta vähän lisätutkimusta, koska moni asia jäi vielä epäselväksi ja varmasti väärinkäsityksiäkin tuli.

On muuten kauhean yleistä, että thaimaalaiset pojat ja miehet ovat munkkeja jossain vaiheessa elämäänsä. Munkkeuteen ei ole pakko sitoutua loppuelämäksi, vaan munkkina voi olla valitsemansa ajan ja sitten palata tavallisen elämän pariin. Jos tavallinen elämä ei enää  maistu, voi muuttaa jälleen mielensä ja palata munkiksi. Ja lähteä taas jos tahtoo.

Takaisin retriitin ohjelmaan: aamupalaksi saimme kirkasliemistä kanakasviskeittoa, paahtoleipää ja ananasta. Aamupalan jälkeen oli tuo minulle myötähäpeää ja tuskanhikeä nostattava besserwisserien hallitsema kyselytunti jonka jälkeen harjoittelimme vielä hieman meditaatiota tehden itsenäisiä meditaatioharjoituksia. Tämän jälkeen vielä messusimme ja otimme yhteiskuvan. Lopuksi munkki vielä muistutti, että vaikka maksoimme kurssimaksun majoituksesta ja ruuasta, kurssikeskuksen toiminta ja kurssin jatkuvuus kyetään turvaamaan vain lahjoitusten avulla. Lahjoitus ei ollut pakollinen, buddhalaisuus ei omien sanojensa mukaan tahdo käskeä vaan ennemmin kehottaa. Lahjoituksen pystyi antamaan anonyymina lahjoitusrasiaan, tai sitten kaikkien edessä showmeiningillä kuten jotkut kurssilaiset tahtoivat tämänkin hoitaa. Lopuksi keräsimme tavarat, vaihdoimme vaatteet ja matkasimme takaisin Chiang Maihin, jossa meillä oli ekana mielessä suihku ja heti toisena olut ja burgeri. Oli tässä hyveessä jo kokonainen vuorokausi elettykin...

Kuvan oikeudet MCU http://www.monkchat.net/?name=gallery

Kuvan oikeudet MCU http://www.monkchat.net/?name=gallery

Kuvan oikeudet MCU http://www.monkchat.net/?name=gallery

Kuvan oikeudet MCU http://www.monkchat.net/?name=gallery

Retriitistä jäi käteen hyvä ja huonoa. Minusta oli mukava oppia rentoutumistapoja, joilla pystyn hetkeksi unohtamaan maalliset murheet ja keskittymään olennaiseen. Pidän myös monesta tämän filosofian perusopetuksesta. Kuitenkin moni asia vaikutti turhan ehdottomalta, esimerkiksi meditointitekniikoissa jos askellus on vääränlainen, teet meditoinnin väärin. Miten voin tehdä väärin asian, joka toimii minulla jos tarkoitus on vain oman mieleni rauhoittaminen ja selkeyttäminen? Enkö silloin saa istua missä asennossa tahdon ja meditoida miten haluan? Esimerkiksi sauna on mielestäni aina ollut sellainen suomalainen hiljetymis- ja meditointipaikka, jossa pystyy tyhjentämään mielensä. Minulle tulee samanlainen olo myös merta ja avotulta tuijottaessa, rentoudun. En ole ehkä sitä mieltä että linnunlaulun ignooraaminen on tarpeen, luonnossa kävely on omanlaistaan meditointia. Mutta ymmärrän kyllä pointin että ulkoiset häiriötekijät yritetään jättää huomiotta ja kuunnella omaa kehoa.

Ja sitten se isoin murheenkryyni oli kanssameditoijat, kuten varmaankin on jo tekstissä tullut muutaman kerran esille. Minun oli kauhean vaikea asennoitua ja päästä rauhalliseen, rentoon kaikkia rakastavaan mielentilaan, sillä annoin muiden provosoida itseäni vähän liian paljon. Suuri osa kurssilaisista oli mukavia ja reippaita, mutta muutama joogaihminen tunsi itsensä niin osaavaksi, hyväksi ja kaiken jo oppineeksi, että he olivat koko ajan eturivissä, koko ajan äänessä, koko ajan näyttämässä ja pätemässä. Ja minä annoin tämän häiritä omaa rentoutumistani vähän liiankin kanssa, välillä ihan kiehui. Ehkä tässä olisi itsellä ollut mahdollisuus oppia jättämään ulkopuoliset häiriötekijät omaan arvoonsa ja keskittyä omaan hyvinvointiinsa, sillä elämä näköjään todellakin on kärsimystä. Mutta sen sijaan ruokin omaa pahaa oloani asiaa mielessäni vatvomalla (ja Petelle valittamalla) ja minulla meni melkein koko toinen päivä kiehuessa. 

Kaiken kaikkiaan kokemus oli ihan mukava. Opin näkemään selkeästi millä osa-alueella minulla olisi eniten kehitettävää että saisin sen mielenrauhan. Ja kyllä tämän kokemuksen jälkeen se olut ja burgeri maistui.