Kuntoilu, mikä ihana tekosyy herkutella

Nyt on sitten pyörät hommattu! Vaihtoehtoina minulla oli kalliimpi, lähes uusi, sievän värinen hybridi sekä vanhempi, kulunut mutta varmasti toimiva maastopyörä, joka olisi ollut kolmanneksen halvempi ja kylkiäisinä olisi saanut kypärän, lukon ja pumpun. Väri ei ollut hyvä. Joten arvannette, kumman Jenna osti? No tietysti sen SIEVÄN ja kalliimman. Mutta nyt on ihana oma laventeli/liila pyörä, josta tosin eturengas vuotaa ja on tätä nykyä käytännössä ihan tyhjä koko ajan. No, pientähän tämä, remonttiin ensi viikolla. Lisäksi piti säästää kypärä- ja pumppukaupoilla, koska pyörä maksoi enemmän. Kypärä on valtava lipallinen potta ale-laarista ja pumppu maksoi dollarin. Pumppu hajosi jo liiankin ahkerassa käytössä, mutta niitä saa uusia. Enkä minä niin muoti-intoinen ole, että kypärän pitäisi näyttää siltä, että se kykenee rikkomaan äänivallin pötköttäessään pöydällä. Pah.

Nyt on sitten tullut poljettua sen verran, kuin vuotava eturengas on sallinut. Polkeminen on ollut yllättävän raskasta, lieneekö syynä vuoden käyttämättä varastossa seisseen pyörän vieno pyyntö päästä ylläpitoremppaan ja -voiteluun, vai se surkeampi vaihtoehto, että olen todellakin aivan rapakunnossa. No, vastaan tähän kysymykseen sitten pyöräremontin jälkeen.


City Beach

Polkaisin tässä yksi päivä City Beachin rannalle. Ranta sijaitsee suoraan lännessä Subiacosta katsoen ja matkaa tuli jotain 9 kilometriä ja rapiat päälle. Matkahan ei olisi ollut ongelma, mutta reitti kulki Bold Parkin kukkulan vierustaa, ja ylämäkiä oli aivan liikaa. Jokaisen poljin sisulla ylös asti, mutta ei siinä yksi vesipullo riittänyt viilentämään, aurinko näes porotti kirkkaalta taivaalta ja lämpötila alkoi lähentelemään jo +24 astetta. Se on niin helppo aina kartasta katsoa, että jaa suoraa tietä polkaisen vaan tuosta. Kartalla kaikki näyttää kovin tasaiselta. Kuitenkin, rantaan päästyäni läimäytin hikisen minäni rantamekkoon ja köllähdin valkealla rantahiekalla ketarat oikosena makaamaan.... vain pian huomatakseni, että kova polkeminen ja kuuma aurinko olivat herättäneet oikean sudennälän ja janon. Budjetti oli opiskelijalla rajallinen, joten otin rantaravintolasta halvimman annoksen ja ison tuopin Little Creatures Pale Alea. Annos olis pieni, alkupalaksi tarkoitettu, mutta herkullinen. Kampasimpukoita kahdella kastikkeella, pekonia ja pieni keko salaattia. Ranskalaisilla olisi voinut toki täyttää mahansa, mutta tiesin, että kotona odottaa eilinen kaalisoppa, nam. Rannalta poljin vielä Cottesloehen.

Kynttelikköjä City Beachin rantaravintolassa

Pyöräreissu Fremantleen ja The Attic

Yhtenä toisena päivänä pyöräilin aamupalalle Fremantleen. Matkaa reissuun tuli 23 kilometriä ja ihan siitä syystä, että seurasin kiltisti merenrantaa (Fremantle on satamakaupunki) ja eksyin North Fremantlen satama-alueelle konttien, nostureiden ja rekkojen labyrinttiin. Pyöräilin vuotavan eturenkaani kanssa vastaisessa merituulessa niin pitkälle, kuin pystyin. Jouduin pysähtymään aallonmurtajan nokassa vain huomatakseni, että Fremantlen keskusta kyllä on sinänsä aika lähellä, mutta välissä on vähän liikaa merivettä. Tein viiden kilometrin ylimääräisen rinkulan rekka- ja lastausmiesten (siis anteeksi, rekka- ja lastaushenkilöiden) naureskellessa. Fremantlen The Atticiin päästessäni olin hikinen ja niin nälkäinen ja janoinen, että ahmin yhden elämäni parhaista aamupaloista: paistettuja herkkusieniä, fetaa ja pinaattia paahdetulla leivällä, kannullinen vihreää teetä ja valkosuklaa-marjamuffini. Kotimatka taittui junalla, sen verran oli väsynyt olo. Niin ja tuo 23 kilometriä aamupalan takia.... ne, jotka tietävät, kuinka saatan joskus olla aamuäreä ja varsinkin tyhjin vatsoin tulistuva, ymmärtänevät urotekoni suuruuden.

Ai niin, The Atticista sen verran, että kahvila on todella miellyttävä ja boheemi. Yläkerrassa on ihana lueskella lehteä nahkasohvilla. Käykää perthiläiset ihmeessä jos ette ole vielä käyneet!

Boucla

Tämä ei niinkään liity pyöräilyyn, mutta löysimme suomalaisen ystäväni kanssa aivan loistavan kahvilan Subiacosta. Tai ei sitä ihan sattumalta löydetty, Bouclaa oli kehuttu taivaisiin ympäri internetiä. Rokeby Roadilla sijaitseva suosittu pieni marokkolais- tms. kahvila taitaa olla ihan aina ääriään myöten täynnä. Pienen pieni kahvila on marokkolaisesti sisustettu värikkäin tyynyin, lyhdyin ynnä muulla krääsällä. Pidin välittömästi. Kahvi oli lukewarm eli kädenlämpöistä ja kahvitilaukset eivät ihan menneet ensimmäisellä kerralla kohdilleen, mutta ruoka oli hyvää. Ystäväni otti fetasalaatin ja minä feta-pinaattipiirakan salaatilla. Annos oli valtava ja ihan hyvä. Vierailun kruunasi kuitenkin kaksi asiaa: Maailma Paras Suklaakakku. Eikä minulla ole edes kuvaa siitä, sillä kahvilassa oli sen verran hämärää eikä halvassa kamerakännykässäni ole edelleenkään salamaa. Ai niin, ja vähäpukeinen napatanssija. Jälkimmäinen yllätti molemmat, meinasi mennä haarukka väärään suuhun. Minikahvila suorastaan täyttyi jopa aika groteskista neitokaisesta, joka kovin taitavasti ja vähän liiankin läheisesti esitteli sulojaan. Esitystä katsoessamme saimme maistella marokkolaisia makeisia. Hetkutteluun kuuluivat niin miekka kuin liian äänekkäät sormikastanjettilautaset vai mitänenytoli. Bouclasta jäi ristiriitainen mieli, maassa maan tavalla ja toki vatsatanssi on eksoottista, mutta klaustrofobisen pienessä kahvilassa lounasaikaan, kun asiakkaat eivät edes mahdu tanssijan takia poistumaan tilasta saatika uusia saapumaan sisään? Ehkä ei. Kaikelle on oma aikansa. Ja se hämyinen hunnutettu soppi jossa haisee suitsuke, tai jotain. Mutta menkää Bouclaan suklaakakulle! Varatkaa tyhjä vatsa ja kärsivällisyyttä, jos olette lounasaikaan liikkeellä.

Kaikki on käsin tehtyä

Onnistuin kyllä ottamaan jonkinlaisen tärähtäneen kuvan vaaleasta, suklaakakkuun verrattuna mauttomasta leivoksesta. Vähän kuin suomalaista kahvikakkua tomusokerilla ja hillolla.

Andaluz Bar and Tapas

Viimeiseksi tähän herkutteluhöpinään viime torstainen Andaluz Bar & Tapas keskustassa. Poikaystäväni tuli pari tuntia aikaisemmin työmaalta (paitsi että kone oli loppujen lopuksi sitten myöhässä), joten ehdotin heti torstai-iltana pientä iltapalaa kehutussa tapas-ravintolassa. Andaluz oli seitsemän aikaan arki-iltana aivan täyteen tupattu. Odotin kuohuviinilasini kanssa vapaata pöytää 45 minuuttia. Paikka oli kuuma, meluinen, mutta jotenkin taianomainen ja viehättävä. Jos pöydän olisi saanut helpommin, enkä olisi ollut niin nälkäinen, ei olisi ollut hätäpäivää.

Andaluz on kallis paikka. Tilasimme kahteen pekkaan jaettavaksi pullon punaviiniä (tarjoilijan suosittelema Tempranillo, Riojasta, nimeä en muista), kanan- ja ankanmaksapatéta, leivitettyjä kanansiipiä dipillä, chorozitoja, kampasimpukoita karamellisoidun porsaan päällä ja marinoituja kokonaisia katkarapuja. Muut ruuat maksoivat 10-15 dollaria kappale, mutta katkarapuannos oli 22-23 dollaria. Viini oli kallista, ja hintaa pienellä iltapalallemme tuli enemmän, kuin keskimäärin ravintolassa illallisella käydessämme. Maksapaté suli kielen päällä ja oli samettista ja mietoa. Rakastuin ruokalajiin, poikaystäväni olisi toivonut ehkä voimakkaampaa maksaisuutta. Kampasimpukat olivat parasta koskaan, mutta niitä oli vain yksi syöjää kohti (tähän hintaan? ryöstöä!). Ravut olivat herkullisia, mutta aivan liian kalliita, olisimme voineet maksaa rapuannoksesta tyytyväisinä 15 dollaria. 

Suosittelen Andaluzia silloin, kun haluaa drinksun ääressä jakaa ystävänsä kanssa maksapatén, leipää ja kenties pari kampasimpukkaa. Mutta jos mahansa haluaa täyteen, niin saapi olla kyllä varoissaan.

---

Ja sitten ihan muuten vaan kuvia Perthistä.

 

Shoppasimme taulun antiikkiliikkeestä

 

Kaikkein ensimmäinen kakkukahvila, jossa kävimme eräiden toisten suomalaisten ystävieni kanssa, sijaitsee Leedervillessa, nimeltään Green & Co. Kahvilassa on mukava tunnelma, kakkutiski näyttää hyvältä, mutta toisin kuin Bouclassa, kakut ovat ostokakkuja ja maku on teollinen. Ihan jees silti, sillä valikoimaa on runsaasti

Tiger, tiger coffee bar keskustassa. Ihanaa vihreää teetä ja mahtava eggs benedict