Matka jatkuu. Australian aika on takana, seuraavaksi Kaakkois-Aasia ja kotimaa ensi syys-lokakuussa, 3.5 vuoden jälkeen. Tuntuu mahtavalta!
Meidän puolivuotisen unelmareissun ensimmäinen kohde on saavutettu. Lensimme Lombokin saarelle Perthistä perjantaina 28.3.14. Torstaina vietettiin vielä viimeisiä läksiäisiä Itä-Perthin Grosvenorissa ja vaikkei perskännejä tullut vedettyä molempia väsytti aikainen herätys. Onneksi rinkka oli pakattu ja saatiin jälkiuuniruikkarista, juustosta ja sinapista väsättyä oikeat herkkuvoileivät (kiitos Jukka ja Åsa muonituksesta ja yösijasta ja sori, taisin viedä teidän iPhonen laturin mukanani!). Rinkka tuntui kauhean painavalta tottumattomalle, yllärinä tuli kun lentokentän vaaka näytti sen olevan vain noin kymmenisen kiloa. Olisin vannonut että on lähemmäs 20!
Australiasta lähtö ei tuntunut niin pahalta kun olisi voinut olettaa. Se ei tarkoita etteikö se tulisi vielä jossain vaiheessa tuntumaan, onhan Perth ollut koti viimeiset 3 vuotta ja sinne jäi liuta muistoja ja rakkaita ystäviä. Nyt on vaan niin reissufiiliksissä ettei mitään negatiivista tunnetilaa ole vielä mahtunut mukaan. Hyvä niin, ei niitä tunteenpurkauksia pidä väkisin etsiä, kyllä ne minut vielä jossain vaiheessa löytää. Oon vähän pillittäjä välillä. Australiaa tulee varmasti ikävä!
Lento Lombokille taisi kestää sellaiset 3.5 tuntia, eli ihan siedettävä. Lentokentällä ennen turvatarkastuksen läpi menoa piti napata Domesta vielä kunnollinen aamupala jotta pärjää, eli kuppi kahvia ja surkea voileipä, yhteensä 20 dollaria! Puolet yhden päivän päiväbudjetista. No, turvatarkastuksen jälkeisiä kuohareita ja halpalentoyhtiön koneessa ostettuja viinejä ja oluitahan ei lasketa, tarvitseehan sitä reissun alkamista juhlia.
Meitä oltiin varoitettu Lombokin lentokentän ympärillä häärivistä taksinmyyjistä - silti shokeerava painostus ja häiriköinti tuli jälleen kerran yllätyksenä. Koeta siinä hikisena rinkan ja repun kanssa etsiä toimivaa vessaa kun seitsemän ukkoa roikkuu hihoissa. No vessa löytyi ja taksikin saatiin, tingittiin hieman mutta hinta oli kuskille varmasti miellyttävän iso, meille kohtuu tai jopa halpa. Haluttiin vaan päästä helposti majapaikkaan, opetellaan sitä tinkimistä sitten myöhemmin.
Taksimatka kentältä Lombokin Kutalle sujui ongelmitta. Oli mukava katsella rehevän vihreitä maisemia ja kukkuloita. Olimme etukäteen ottaneet huoneen seitsemäksi yöksi paikasta Dedy's Homestay josta on helppo ja lyhyt kävellä Kuta beachille. Dedy's on siisti ja mukava paikka, majoitus maksaa 7.5 dollaria per naama per yö sisältäen aamupalan. Huoneessa on kylmä suihku ja tuuletin. Loistavasti pärjää, aamupala on iso plussa ja päivä lähtee mainiosti käyntiin kasvismunakkaalla ja kupposella kahvia. Moni arvostelu netissä mainitsee naapurissa sijaitsevan moskeijan isona miinuksena. Kieltämättä rukouskutsut kaikuivat kajareista aika lujalla, aikaisin aamuyöllä neljän aikaan, mutta maassa maan tavalla. Me vaan hekottelimme ja käänsimme kylkeä.
Kuta itsessään on kohtalaisen pieni ja rauhallinen, ainakin tähän aikaan vuodesta. Meidän visiitti sattuu turistikauden ulkopuolelle, mutta länkkäriä silti riittää. Ensimmäisen päivän käveleskelimme ympäriinsä, tsekkasimme mitä kylällä on tarjottavana ja kävelimme alueen isoimman kalliin hotelliresortin terassille juomaan kalliit oluet. Sinänsä höpsösti tehty, mutta pitihän sekin mesta tarkastaa.
Seuraavana päivänä tajusimme vuokrata skootterin, kulkeminen täällä on välillä vähän vaikeaa ilman. Liikkumisen vapaus on ihan erilainen ja matka taittuu. Ensimmäisenä päivänä ajelimme Tanjung A'anin rannalle, uiskentelimme turkoosissa vedessä ja kikattelimme koiranpennuille, jotka tulivat etsimään varjoa ja pehmeää syliä missä ottaa nokoset. Saivat samalla meiltä vesihuikan, tulee varmasti tarpeeseen kuumalla rantahiekalla maatessa. Seuraavana päivänä teimme parin tunnin reissun kukkuloiden yli katsastamaan Mawunin ja Selong Belanakin rannat. Ensimmäinen olisi ollut kaunis jos olisimme olleet ainoita rannankäyttäjiä. Nytkään länsimaisia turisteja ei pajoa vedessä ja rannalla ollut, mutta indonesialaisia myyjiä sitäkin enemmän. Lisäksi ranta oli todella likainen, vedessä kellui sen verran muoviroskaa ettei tehnyt mieli kastautua. Hälinän kruunasi jäätelöä myyvä mopo, joka soitteli tunnustaan.
Selong Belanak oli noin 15-20 min ajomatkan päässä Mawunista. Täälläkin kojuja ja myyjiä riitti, mutta myös rauhallisia kulmia löytyi. Mopon parkkeeraus- ja rannankäyttömaksu on yleensä noin 5000 rp, eli 0.50 AUD jonka kyllä mielellään maksaa tietäen että joku on katsomassa tavaroiden perään. Itse ajoreissu kukkuloiden ja pienien kylien ja peltojen läpi oli tajuttoman nautinnollista. Upeat maisemat ja vilpoinen tuuli kasvoilla tuo vähän helpotusta helteessä. Skootteri meinasi väsyä ylämäissä, kun päällä oli kaksi matkustajaa reppuineen ja surffilauta, mutta päästiin ilman isompia vahinkoja. Tulomatkalla pydähdyttiin lounaalle vegeravintola Ashtariin. Ruoka ei ollut niin erikoista, mutta maisemat aivan mahtavat, Kutan laakso ja ranta kaukana alhaalla.
Rantaelämä jatkui tiistaina kun P otti surffilaudan ja ajelimme Gerupukiin etsimään surffirantaa. Rantaa ei löytynyt, mutta paikalliset neuvoivat että kannattaa ottaa vene (150 000rp) ja suunnata riutalle. Vene odottaa pari tuntia ja tuo sitten takaisin lähtöpaikkaan. Itse en surffaa mutta vuokrasin snorklauskamat. Exmouthissa Länsi-Australiassa snorklanneena odotukset olivat korkealla, ja sainhan minä helposti pari tuntia kulumaan. SIlti juuri snorklauksen takia tuonne ei kannata välttämättä mennä takaisin, värikkäitä kaloja näkyi ja muutamia iloisen kirjavia koralleja, mutta suurin osa korallista oli kuollutta harmaata ja siellä täällä pohjassa lillui muovipussi tai muovipullo. Itse venereissu oli mahtava kokemus eikä hinnalla pilattu (emme osanneet tuosta hinnasta taaskaan tinkiä yhtään) ja P nautti surffailuista.
Tanjung A'anin ranta tuli tsekattua uudestaan myös toisena päivänä, löysimme mukavan rauhallisen bungalowin missä loikoilla varjossa. Ranta näytti erilaiset kasvot kuin edellisellä kerralla, jolloin oli ilmeisesti ollut paikallisten vapaapäivä ja joka paikka täynnä ihmisiä. Saimme olla lähes rauhassa, yksi nainen kävi kysymässä tahdommeko ostaa sarongin ja yksi t-paitakauppias tuli jututtamaan P:tä. Pikkupoika haki meiltä lisäksi vettä ja jatkoi taas iloista juoksuaan ja kulkukoirat kävivät kyselemässä liikenisikö perunalastuista yhtään heille. Olimme vähän eri päässä rantaa nyt ja roskaisuus iski silmään. Se on täällä aika iso negaatio. Ihan likaiseen veteen ei tee mieli mennä uimaan. Merta on ihana katsella, mutta heti kun ranta loppuu ja pientare alkaa on roskaa mattona ja paikoittain ihan kasoittain koirien kaiveltavana. Maassa maan tavalla ja iso osa turisteilta tippuneita, itse en jättäisi tänne edes banaaninkuorta.
Viimeisenä päivänä P taas tahtoipi surffata. Kävimme yhden rannan testaamassa, mutta meren myllytys oli niin valtaisaa että tyydyimme lueskelemaan kirjaa bungalowissa. Tarjosin taas parille pienelle haukunpennulle vesimaistit rannalle ajatutuneen kookospähkinän kuoresta. Koiria täällä riittää ja kaikki samaa sekaista piskirotua. Pieniä pentuja löytyy joka kulmalta ja vekkulit kyllä jäävät tällaisen höpsön eläinfanin mieleen. Mutta ei niitä voi mukaan ottaa eikä alkaa ruokkimaan. Pieni vesitilkka helteisenä päivänä saapi riittää. Päivän hyvä työ tehty ja itselle jää hyvä mieli.
Viimeisenä päivänä ostimme sitten liput autokyytiin seuravaan kohteeseen Senggigiin, josta on helppo edetä Rinjanin tulivuorta kapuamaan sekä sitten ottaa vene Gili-saarille. Ja tuli vekkuleilta rannekeita myyviltä likoilta parit korutkin ostettua vielä Kutan päässä. Saivat aika hyvän hinnan, tämä kun ei osaa vielä olla niin tiukka tinkijä. Opetellaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti