Gili-saaret ja Bali

Rentoa elämää. Bintangin ensipuraisu Gili Airilla

Gili Air ja Gili Trawangan

Rinjani-vaelluksen jälkeen otimme veneen Padangbain satamasta Gili Airille rentoutumaan. Gili sanana itse asiassa tarkoittaa pientä saarta, joten Indonesiassa on paljon saaria, joiden nimessä on Gili. Suosituimmat kolme lomasaarta ovat kuitenkin Gili Trawangan, Gili Meno ja Gili Air, kolme pientä vierekkäistä saarta aivan Lombokin vieressä.

Saarista Trawangan (tai kuten sitä myös kutsutaan bilettämisen ja taikasienien takia, Gili Tralalaa) on kolmesta saaresta suurin ja ns. bilesaari. Meno ja Air ovat hiljaisempia ja niitä suosivat pariskunnat ja häämatkalaiset. Me päätimme viettää jokusen yön Gili Airilla chillaten ja snorklaten ja sitten katsastaa nopeasti Trawanganin ennen Balia. Otimme public boatin Padangbaista, sillä matka kestää vain jotain 20 minuuttia ja hinta on naurettavan alhainen nopeisiin speedboat-vaihtoehtoihin verrattuna. Se on myös se vaihtoehto jota paikalliset käyttävät. Vene lähtee siten kun se on täynnä, tarkoittaen että meidän piti odottaa noin 20 minuuttia rannalla istuskellen ennen kuin tarpeeksi matkustajia oli ostanut liput. Pieni vene lastattiin täyteen (lähinnä paikallisia) matkustajia, banaanilaatikoita, juomavettä ja kananmunia - Gileillä ei ole minkäänlaista makean veden lähdettä vaan kaikki juomavesi pitää tuoda muualta.

Kirkasta vettä ja kaloja, korallit hieman tuonnempana

Petroskoi ja kilppari

Gileillä ei ole autoja eikä skoottereita. Air on varsinkin niin pieni että saaren ympäri on helppo kävellä. Matkaa voi myös taittaa ponikärryillä tai pyörällä. Teinibailaajat tahtovat Gili "Tralalaalle", mutta meille mukavuudenhaluisille vanhuksille Air oli paratiisi. Muutaman yön visiitti venyi kymmeneen päivään - asustimme ensin rannalla sijaitsevassa Star Bar & Bungalows'issa ja sitten loistavan kajahtaneessa ja viihtyisässä Tedy's Bungalowissa. Jälkimmäinen oli hieman rannalta syrjässä, mutta silti ranta oli vain 3 minuutin kävelymatkan päässä. Saarella ei ollut juuri mitään muuta tekemistä kuin syödä, juoda, maata varjossa merta katsellen ja kirjaa lueskellen ja snorklata. Aivan täydellistä rentoutumista tulivuoritrekin jälkeen. Saarilta järjestetään toki sukellus- ja snorklausretkiä, mutta me jätimme ne nyt väliin ja teimme omatoimisesti snorklauspulahduksia. Meri oli riutan takia täydellisen tyyni ja vesi kirkasta, mutta korallit paikoin kuolleita. Näimme silti paljon värikkäitä kaloja ja suuren kilpikonnan. Airin ravintolat ovat aivan rannalla, ja juomansa voi jättää hetkeksi ravintolan pöytään (lähes kaikkialla ravintoloissa pääsee makoilemaan varjoisassa bambukatoksessa mukavilla tyynyillä) ja käydä pulahtamassa meressä. Omistajat eivät välitä kuinka pitkäksi ajaksi pöydän käyttöösi varaat, kunhan välillä tilaat jonkun juoman tai edullista hyvää lounasta. Airilla söin mm. elämäni parhaan kalaillallisen - tuoretta red snapperia lisukkeineen.

Auringonlasku Gili Airilla

En muista koska olisin ollut viimeksi yhtä rentoutunut kun Gili Airilla. Ihmiset olivat ystävällisiä, paikalliset paidattomia pitkätukkaisia surffipoikia jotka huutelivat Pedron matkaletille "Long hair, long life". Muutenkin meitä puhuteltiin "Hey sister, hey brother", toisin kuin Lombokilla, jossa Pietu oli koko ajan Boss tai Mister (nautti siitä valtavasti!) Trawangan olikin sitten aivan eri maailma. Ruoka oli kalliimpaa, liikennettä (jalankulkijoita, pyöriä ja heppakärryjä) ja meteliä häiriöksi asti. Ihmisiä oli paljon enemmän, ranta ei ollut samanlainen rento chillauspaikka kun Airilla vaan puolitäynnä auringonottajia ja veneitä. Trawanganilla viihdyimme vaan pari yötä ja otimme sitten pikaveneen Balille. Gili Airille tahdon ilman muuta takaisin, mutta Trawanganille en. Toisaalta saarella on kuulema Gilien parhaat snorklausmestat, että ehkä siellä voisi päiväretken tehdä, jos tukikohta on Menolla tai Airilla. Ai niin sellainen vielä pakko mainita hämähäkkikammoisille - Air oli aivansa täynnä kämmenen kokoisia hämähäkkejä! Niitä oli kaikkialla. Niiden seittejä roikkui pään yllä tiellä kävellessä, niitä oli puhelinlangoissa, puissa ja puskissa kaikkialla. Mutta se hyvä puoli näissä hämyissä on, että ne pysyvät verkoissaan eivätkä lähde hiippailemaan öisin ihmisten makuukamareihin. Eivätkä ne ole myrkyllisiä, tosin ne ovat sen verran kookkaita että purema voi olla silti kivulias ja tulehtua. Paras keino välttää hämyt on olla hippuloimatta puskissa ja kiipeilemättä puihin. Paikalliset tosin kiipeilivät palmuihin tuon tuosta hakemaan kookospähkinöitä. Itse en menisi.

Paatissa Trawanganille menossa. Tällä kertaa vene täynnä pelkkää turistia

Bali - Ubud ja Legian

Pikavene toi meidät Trawanganilta Balin Nusa Lembonganiin josta otimme pikkubussin Ubudiin. Tämä oli toinen vierailumme Balilla. Viimeksi kävimme uusimassa viisumin, jolloin yövyimme Sanurissa. Tällä kertaa suuntasimme ensimmäisenä Ubudiin, joka ei ole rantakohde vaan mukava persoonallinen kaupunki sisämaassa. Kukkuloita ja riisipeltoja riittää ja käsityökauppoja. Mukaan olisi voinut tarttua vaikka mitä, mutta reppureissaajan budjetti ja rinkan vetoisuus kun ovat rajallisia niin ei voinut. Ubudissa sain reissun ensimmäisen flunssan. Makoilin yhden päivän itseäni parannelle. Kuume ei noussut, mutta rasittava yskä ja räkätauti olivat riesana vielä seuraavat pari viikkoa.

Aamupala Ubudissa omalla parvekkeella. Riisipeltoja

Ubudissa kävimme Anthony Bourdainin mainostamassa Ibu Oka Warungissa (tai ei ihan samassa toimipisteettä, mutta samojen omistajien toisessa ravintolassa) syömässä herkullista mehevää porsasta ja verimakkaraa. Nam, mutta seuraavan kerran tiedän tilata suoraan vadillisen possua ja toisen makkaraa, eikä niin kun me teimme ja otimme jonkun special platterin missä oli hyvin vähän possua ja yksi pala makkaraa ja sitten kaikkea muuta turhaa. Tilasimme me kyllä sitten vielä jälkiruuaksi vadillisen possua, se näytti tältä:

Sitä possua!!

Ubudissa oli boheemi mukava meininki. Minusta on kauhean viehättävää se buddhalainen tapa miten joka paikassa löytää pieniä temppeleitä. Myös kaikissa kodeissa on omat pienet alttarinsa, kuten ravintoloissakin. Majapaikoilla on usein sisäpiha jossa on alttari ja patsaita. Alttareille viedään päivittäin lahjoiksi ruokaa, kukkia ja suitsukkeita. Oli hauska katsoa kun gekko kävi varastamassa jumalille tarkoitettua mangoa ja riisiä. Ja täytyy mainita että vaikka gekkoja on nähty ja kuultu reissulla aivan joka paikassa, oli Ubudin majapaikan seinällä sellainen monsteri että moinen lienee mahdottomuus! En tiennyt että gekoistakin voi kasvaa moisia jötkäleitä. Pituutta oli varmaan 30 senttiä. Ei minua isot liskot haittaa, mutta jättiläisgekko pimeällä seinällä keskellä yötä oli jotain ihan uutta.

P olisi halunnut ostaa paikallisesta musiikkikaupasta jonkun vekkulin soittimen. Itsekin ihailin pähkinöistä ja puukalikoista rakennettuja kaikenmaailman helistimiä ja ratisuttimia. Kun pystyisi kantamaan niin iso koristeltu ksylofoni olisi lähtenyt mukaan! Kävimme myös Sacred Monkey Forestissa eli apinametsässä. Itse en ole mikään apinafani, tuntuu että ne aina ovat varastamassa, paskomassa, jekuttamassa ja potentiaalisesti myös puremassa ja levittämässä vesitautia. Niitä poikasia on mukava katsella mutta isot ja aggressiivisimmat kierrän mieluusti kaukaa. Apinametsä temppeleineen oli siis täynnä apinoita. Ne kävivät taskuilla ja laukulla ja kiipesivät tempomaan joidenkin tukkaa. Minun laukkua yksi kävi tutkailemassa ja Peen taskuillakin taisi yksi kopeloida, mutta muuten jättivät rauhaan, onneksi. Temppelirauniot itsessään olivat hienoja, mutta paikka oli nähty 20 minuutissa. Ai niin, kamerasta meni näyttö rikki Gili Airilla, joten apinatemppelin kuvista suurin osa on ylivalottuneita. Kamera edelleen toimii ja sillä voi ottaa kuvia, mutta en näe mitä olen ottamassa, pitää ottaa sokkona. Lisäksi asetuksia ei pysty vaihtamaan eikä salaman kanssa vekslaamaan. Kamera hajosi snorkluretkellä ja sen piti olla vedenkestävä. Että näin.

Ja näitä sitten riitti

Ubudin ulkopuolella on kaunista

Ubudista otimme auton Legianille, joka Kutan kanssa on niitä Balin turistihelvettejä. Halusimme tänne koska Petroskoi tahtoipi surffata ja minä ottaa aurinkoa ja uida. Onhan se ranta ihan kiva ja surffata voi, mutta mitään muuta hyvää sanottavaa Legianista ja Kutasta ei tälläkään kertaa ole. Balillakin on niin paljon rauhallisempia nätimpiä paikkoja, missä jatkuvat "Yes, massage?", "Transport transport?" tai "Yes look look sunglasses cheap cheap" -huudot eivät saa päätä hajoamaan. Esimerkiksi juuri Sanur ja Ubud. Se hyvä puoli Legianissa oli että majapaikassamme oli uima-allas, joten meillä oli sentään joku mukava paikka missä rentoutua ja ottaa iisisti.

Legianilta otimme taksin Denpasariin ja varasimme 250 000 rupiaa maksavan yön yli kestävän bussikyydin Jaavan saarelle, Yogyakartan kaupunkiin. Siitä seuraavaksi.

Legian beach