Olimme tänään Inglewoodissa Italians -ravintolan Food and Wine Dinner -illassa. Menu piti sisällään alkupalat drinksuineen, 5 ruokalajia viineineen ja jälkiruokakahvin tai teen. Koetin ottaa kuvia annoksista, mutta kamerassani ei ole edelleenkään salamaa (halpiskänny), joten annokset näyttivät ruskeilta muhjuilta joka kuvassa. Yksi kuva sentään onnistui. Ja toinen tyhjistä laseista, ennen kuin viinitarjoilu alkoi. Wuhuu. Tai näyttää siinä jotain valkkaria olevan. Pakko on jotain kuvaa laittaa: "blogipäivitys ilman kuvaa on kuin pusu ilman partaa".
Italians restaurant and cafe on normaali-iltana kohtalaisen yksinkertaisen näköinen paikka, harvoin kuulemma täynnä. Ystäväpariskunta kehui ruokaa erinomaiseksi (eikä kuulemma täydelle salille kiireessä tehty 5 ruokalajin ateria yltänyt perinteiselle À la carte -tasolle, minkä uskon ja ymmärrän), joten tänne täytyy tulla uudestaankin tavallisena arki-iltana rakkaani kanssa.
Illan teemana oli Crittenden Estate viineineen. Crittende Estate on esitteen mukaan pieni perheyritys, jonka viinitarhat sijaitsevat lähinnä Dromanassa, Morningtonin niemimaalla. Esite kertoo, että Garry Crittenden oli vuonna 1982 tilaa perustaessaan alueen ensimmäinen viininviljelijä. Kuriositeettina voisin mainita, että Crittendenin viinitarhoja ei enää nykyään käsitellä keinotekoisilla kemikaaleilla, vaan tuholais- ja rikkaruohotorjunta hoidetaan eri menetelmin.
Jossain vaiheessa iltaa alkoi satamaan kovasti ja salamoi - yksi salama räpsähti niin lähellä, että koko katu ulkona muuttui valkeaksi ja lähikortteleista menivät sähköt, myös ravintolastamme. Istuimme hetken pimeässä henkeämme pidätellen. Ehkä puolen minuutin kuluttua valot saatiin päälle, ja paikan omistaja (tai joku muu samanlainen italialainen henkilö!) saapui salin puolelle ottamaan asiakkaiden hurraukset ja taputukset vastaan. Täytyy hieman jännitystä aina olla, mukavaa.
Ensimmäisenä saapuessamme meille tarjottin lasilliset Crittenden Estate Geppetto Brut NV -kuohuviiniä. Viini oli hyvää, kuivaa, joka sopii makuuni. Yksi lasi oli liian vähän, ja lisää teki mieli (varsinkin, kun yksi seurueestamme myöhästyi lähes tyylikkäästi ;) ). Alkupaloiksi tarjottiin pöydän kesken jaettavaksi kaksi lautasellista kivellisiä oliiveja, kalamata ja vihreä, briossia tomaateilla ja sardiineilla ja rasvassa lähes uppopaistettua (?) pehmeää leipäkoukeroa. Alkupala ei sinänsä ollut kummoinen, oliivit ovat aina hyvä, kuohuviini on yksi lemppareista ja tomaatti-sardiini-briossi (tai mikä leipäpala nyt olikaan) oli ihan mukavan makuinen suussa.
Ensimmäinen varsinainen ruokalaji oli uppopaistettuja artisokansydämiä (käytännössä kevyt tempura, joka oli hyvä ratkaisu) sitruuna-sahramikastikkeella ja basilikapestolla maustettuna. Siitä sain otettua kuvankin, joka ei tosin kerro juuri mitään. Ruoka kiljui lisää suolaa, jota lisäsin anteliaasti. Artisokan pinta oli taikinasta rapea, muttei rasvainen, koostumus oli hauska (varsi pureskeltavan sitkeä, sydän pehmeä, ne lehdykkähärpäkkeet jo hajoavaa lehtitaikinamaista). Kastikkeet jäivät vaisuiksi, niiltä odotin enemmän. Pestoa oli liian vähän. Ruoka oli ihan OK, niin sanoakseni. Viininä oli raikas, kuiva ja kirpeä Pinocchio Arneis. Pidin viinin raikkaudesta ja kirpeydestä.
Artisokat ja kastit
Toisena ruokalajina oli kananmaksapâté briossilla minttumarinoidun ja grillatun vihreän parsan kera. Mukana oli myös marinoitua punasipulia. Lisänä tuotiin hieman vaaleaa leipää - jonka ymmärsi, sillä wow, se oli kyllä valtava köntti maksapateeta! Itse pâté oli herkullista, tosin parsa oli hieman ylikypsää (en maistanut myöskää minttua) mutta silti hyvää. Mutta kermaisan tuhtia herkullista pâtéta oli niin valtaisa pala, että jouduin jakamaan omani kanssaruokailijoiden kesken. Taisivat kehrätä tyytyväisyyttään. Nam. Viininä ruualle oli Geppetto Pinot Noir, kohtalaisen kevyt, raikas ja mielestäni marjainen punaviini. Yhdistelmä oli toimiva ja erittäin tyydyttävä. Pidimme.
Kolmantena ruokalajina tarjottiin vasikka-sieni-pinaatti-tortellineja voi-timjamikastikkeen ja kevyen jus´n kanssa (vesi, mehu liemi, miten nyt suomennetaankaan). Todellisuudessa lautaselle oli päätynyt erittäin vahvasti metsäsienieltä (tatilta?) maistuva ruskea kastike, jossa oli pinaattipastataikinasta tehtyjä tortellineja, joiden täyte oli jauhettua lihaa. Ruoka oli erinomainen, yksi pöytämme suosikkeja, mutta todella raskas, ja poikkesi ehkä hieman siitä, mitä listan luettuamme odotimme. Annos oli herkullinen, mutta olisi ollut aivan liian raskas, jos sitä olisi syönyt kokonaisen lautasellisen. Itse jäin kaipaamaan jonkinlaista raikkautta ja kirpeyttä, mutta kaiken kaikkiaan yksi illan herkullisimmista seteistä. Kumppanina toimi Pinocchio Sangiovese -punaviini.
Neljäs ruokalaji oli täytetty jänisrulla Arneis-viinikastikkeella, kurpitsalla ja herneillä. Omaan makuuni jänis oli hyvin pureskeltavaa, enkä maistanut kastikkeessa suuria makuja, mutta paahdettu kurpitsa oli taivaallista, herneet makeita ja ihania ja jäniksen maku oli hyvä. Lisäksi viini, Los Hermanos Tempranillo, sopi ruokalajin rinnalle loistavasti. Jälleen varsin tyydyttävä yhdistelmä.
Viides annos eli jälkiruoka oli bieramisù, eli suklaa-mascarpone Tiramisù, kuulemma venetsialainen sellainen. Annos oli valtava, paljon suurempi mielestäni, kuin mikään muu aikaisemmista annoksista. Silti onnistuimme (myös minä pieniruokainen!) nauttimaan kaiken ilman ähkyä. Jälkiruoka oli tarpeeksi raikas eikä liian rikas tai sokerinen, jotta siitä nautti alusta loppuun ilman sokeriällötysoloa. Jälkiruokaviininä toimi Pinocchio Moscato, joka olisi ollut onnistuneempi valinta, jos olisimme saaneet eteemme juustolautasen bieramisun sijaan.
Tilan omistaja toisessa sukupolvessa piti silloin tällöin lyhyitä esittelyitä ruuasta ja viinistä. Ennen jälkiruokaa hän tarjosi jokaiselle asiakkaalle maistiaisen 18-vuotta vanhasta punaviinistä, jonka nimeä ja rypälettä en ikävä kyllä muista. Hän oli löytänyt 3 pulloa tilan kellarista, ja halusi jakaa kokemuksen kanssamme. Viini oli makuuni hieman hapanta, mutta arvostin toki elettä. Aivan pahaa teki, kun naapuripöydästä suuri osa jätti kyseisen viinin juomatta. Sitä oli kuitenkin vain pari senttiä pienen viinilasin pohjalla, ja toinen hyvää hyvyyttään tarjosi maistiaiset! Harkitsimme hetken, olisiko väärin tyhjentää naapuripöydältä jääneet viininloput heidän lähdettyään. Tiukkaa teki, mutta pidättäydyimme.
Jälkiruuaksi nautin piparminttuteen, ystäväni ottivat espressoa sekä kamomillateetä.
Illan päätteeksi ravintolan omistaja ja samalla keittiön chef eli pääkokki tuli esittäytymään pöytäämme ja kysymään, mitä mieltä olimme illasta ja olimmehan varmasti nauttineet. Huomaavainen ele, joka takaa sen, että tulemme uudestaan. Täytyyhän poikaystäväkin tuoda tänne nauttimaan ihanasta illasta.
Alkupalojen jälkeen ruuan- sekä viininnälkä on suurin
Kaiken kaikkiaan ilta oli hieno, ja ruoka pääasiassa hyvää ja viini siihen sopivaa. Viiniä olisi voinut ostaa mukaankin, mutten jaksanut keskittyä asiaan. Suoraan sanottuna en ole niin kovin viini-hifisti, joka ehkä on tullut tässäkin jo selville. Nautin hyvästä viinistä, mutten koskaan kykene muistamaan mitään mistään. Tässä seuraavassa kuitenkin lyhyt kuvaus illan aikana nautituista viineistä. Kuvaus on tilan omasta esitteestä, ei oma mielipiteeni. Oma mielipide puikkelehtii rivien väleissä.
Huom! Tässä vaiheessa pitää huomauttaa, että viininmaistelu oli huomattavan vaikeaa, koska jokaista viiniä kaadettiin vain liraus pienen lasin pohjalle, ehkä kolmannes lasia. Se riitti juuri siihen pieneen ruokalajiin, jonka kanssa viini oli tarkoitus nauttia.
Geppetto Brut NV : Sisältää rypäleitä mm. Victoriasta ja Etelä-Australiasta. Sekoitus eri rypäleistä: 71% Pinot Noir, 25% Chardonnay ja 4% Colombard. Viini sisältää myös sekoituksen eri vuosikertoja. Tuoksuna pitäisi tulla mansikkaa, sitruunaa, maun tuoreita hedelmiä ja happoja. No, happoja siinä oli ainakin. Minä pidän kuohuviinistä <3
Pinocchio Arnies 2009: Rypäleet tulevat kahdelta viinitarhalta, pääosa King Valleysta ja loput Dromanasta. Viiniä kypsytetään ennen pullotusta 3 kuukautta. Tuoksussa pitäisi olla päärynää ja omenaa, maussa mehukasta happoa ja raikasta kuivuutta. No, raikas, mehukas ja kuiva se oli. Ja kevyehkö. Pidin.
Geppetto Pinot Noir 2010: Rypäleet ovat kahdelta tarhalta Morningtonin niemimaalta. Viiniä on kypsytetty tammitynnyreissä 10 kk ennen filtteröintiä ja pullottamista. Viinissä luvataan maistuvan tuoreet hedelmät ja mieto tanniinisuus, mutta se on myös hapokas. Itse pidin viinistä, se oli kevyt olematta vetinen tai mehuinen, se oli maukas ja helppo seurustelujuoma, jossa maistui aavistuksen keskimakuna mansikka. Makean kermaisen maksapâtén kanssa se oli herkullinen yhdistelmä. Tätä voisi ostaa kotiin.
Pinocchio Sangiovese 2010: Tämä viini oli selkeästi tuhdimpi. Viini on käynyt villihiivalla avosäiliöissä. Crittendenin tila ei halua säilyttää iltalaisia viinilaatuja uusissa tammitynnyreissä (vanha uskomus, notta tähän ei pidä ruveta jottei maku kärsi), joten viiniä on säilötty 10 kuukautta 3-4 vuotta vanhoissa tynnyreissä. Maun luvataan olevan aluksi maukas, sitten maistuvat happamat morello-kirsikat. Vuoden 2010 vuosikerrassa kirsikan maku on kuulemma enemmän läsnä, mutta makeutta ei ole yhtä paljon, kuin Pinot Noirissa yleensä. Jälkimaku on pitkä ja hapan ja tanniininen. Suositellaan nautittavaksi italialaisten ruokien kanssa. Tästä en osaa sanoa juuri mitään muuta, en maistellut niin ahkerasti.
Los Hermanos Tempranillo 2009: Rypäleet on kasvatettu 20 km pohjoiseen niemimaalta, Patterson Lakes -viinitarhalla, sekä King Valleyssa. Espanjalaisittain viiniä ollaan kuvailtu sanalla 'joven', joka tarkoittaa nuorekasta. Tällä tarkoitetaan kevyitä hedelmäisiä makuja ilman voimakkaita makeita tai tammisia vivahteita. Tuoksussa pitäisi olla luumuja, kirsikoita ja mausteita, maussa karhuvatukkaa ja tummaa suklaata. Pidin viinistä, mutta samaan aikaan maistelin sitä vanhaa viiniä ja jotenkin maut menivät sekaisin. En osaa sanoa tästä kauheasti mitään. Täytyy tutustua vielä paremmin, kuulostaa todella hyvältä.
Moscato 2010: Jälkiruokaviininä toimi Moscato. Viini oli toki hyvä jälkiruokaviini, mutta ei mielestämme sopinut kyseiseen jälkiruokaan. Viinissä on vain 6.5% alkoholia, ja se oli aika limpparia, hyvin kevyttä ja sokerista. Maku oli hyvä, mutta bieramisu ei kaivannut viiniä seurakseen, eivätkä suklaa ja kerma sopineet hedelmäiseen mehusokeriviiniin. Viinissä pitäisi olla tuoksussa litsiä ja inkivääriä. Esitteessä ehdotetaankin viinin seuraksi juustoja, kuten Gorgonzolaa, ja luulen suolaisten ja rasvaisten juustojen toimivan paljon kermaista jälkiruokahötteröä paremmin. En malta päästä kokeilemaan, suolaisen ja makean liitto lähentelee parhaimmillaan uskonnollista kokemusta.
Kiitos ystävät mukavasta illasta. Otetaan uusiksi. Kiinnostuneille, ravintolan kotisivut löytyvät täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti